Pohdimme eräs ilta yhdessä sitä, miksi itse tykkäämme verkkokursseista. Koulutuksen pitäjänä ja kouluttajana tarvitsee ja haluaakin opiskella monipuolisesti erilaisia asioita eri koulutusmuodoilla. Kumpikin meistä kirjoitti oman listansa, joka näyttää seuraavanlaiselta:

Tuulin syyt – miksi opiskelen itse verkossa:

  1. Ehdin yleensä parhaiten opiskelemaan illalla. Silloin on muutenkin rauhallisin aika: puhelin ei soi, viestejä ei tule ja lapset ovat menneet nukkumaan. Aivoni myöskin toimivat siten, että illalla luettu tai kuunneltu jää yöksi mieleen ja on yön aikana painunut muistiin. Pysyn sen sitten tarvittaessa kaivamaan sieltä esiin. (Joskus toki jään opiskelun takia ylikierroksille…)
  2. Olen opiskelijana ”penkoja” ja erittäin perusteellinen eli tarvitsen hirveästi faktoja ennen kuin ymmärrän asian kunnolla ja tarvitsen aina perustelut sille, miksi joku asia menee siten kuin sen sanotaan menevän. Verkkokurssi rakentuu tyyliini sopivasti. Pystyn katsomaan saman asian videolta ja lukemaan materiaaleista sekä vielä testaamaan sen oppimiskysymyksillä. Jos vielä olen epävarma, voin palata asiaan uudestaan.
  3. Tarvitsen useasti täsmätietoa jostakin tietystä asiasta. Verkkokurssilla on kätevää, kun siellä pystyy keskittymään juuri niihin asioihin, joista on lähtenyt hakemaan tietoa.
  4. Verkkokurssi sopii nopealle ja kärsimättömälle ihmiselle. Asiat on yleensä palasteltu verkkokurssilla loogisiin osiin ja ne pystyy ottamaan pala kerrallaan haltuun. Jos opiskelee uutta asiaa pelkästään yksinään esimerkiksi lukemalla, asia ei hahmotu niin nopeasti. Toiminkin mieluiten siten, että opiskelen asian ensin tiiviillä koulutuksella ja sitten lähden syventämään osaamistani esimerkiksi laeilla, hallituksen esityksillä, kirjoilla ja keskusteluilla. Vasta sen jälkeen teen uuden asian käytännössä.
  5. Etäkoulutukset on monesti kiireiseen elämänrytmiin sopivin koulutusmuoto. Verkkokursseja voi tehdä vaikka junassa tai kahvilassa palaveria odotellessa. Eri paikoissa opiskelu myös kasvattaa keskittymiskykyä.

 

Ullan syyt – näistä syistä opiskelen verkossa:  

.. ja vain harvoin paikan päällä. Osallistun kyllä lähikoulutuksiinkin, niille on oma ”paikkansa”, mutta lähtökohtaisesti paikan päälle menen verkostoitumista ja inspiroitumista varten, ”tietoa” etsin verkosta. Ja tietoa kaipaa lähes päivittäin.

Tässä syyt miksi suosin itse verkkoa:
1. Paras opiskeluaikani on kun asunto on hiljentynyt ja voin rauhassa tehdä mitä haluan. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään klo 23 kellonaikaa, jolloin ei suuresti enää houkuta minnekään lähteä – saatika mitään tällöin järjestettäisiinkään 😉
2. Keskittymiskykyni on huono. Siis todella huono. Parhaiten opin, jos saan kuunnellessani verkkokurssia esimerkiksi siivota (vaikka vihaankin siivoamista, niin kuuntelemisen ja opiskelun yhdistäminen on yllättävän toimivaa!).
3. Pidän siitä, että voin jaksottaa opiskelun hyvin pieniin paloihin. Verkkokurssit on yleensä rakennettu niin, että palastelu onnistuu.  Voin kuunnella lyhyen videon milloin missäkin odotustilanteessa tai bussimatkalla ja päästä kurssilla eteenpäin.
4. Verkossa ei tarvitse käyttää aikaa muuhun kuin opiskeluun eli ns. ”sivuaiheisiin” kuten small talkiin tai pakollisiin taukoihin (älä ymmärrä väärin, lähikoulutuksissa tauot tulevat todellakin tarpeeseen!).
5. Verkkokurssin voi toteuttaa monimuotoisesti – melkein mikä tahansa toteutusmuoto onnistuu verkossa, vaikka moni ajatteleekin, että verkkokursseja on vain yhdenlaisia. Ei kannata toki uskoa minua, vaan kannattaa kokeilla monen eri toimijan verkkokursseja – verkkokurssikonsepteja on hyvin moneen eri lähtöön!

Tuuli Tarukannel ja Ulla Tirronen

***

Hallintoakatemian verkkokurssit  pidetään seuraavan kerran 17.5.-14.6.:
Asiakaspalvelu kunnassa
Hallintolaki ja parempi hallinto – parempi päätös
Henkilötietojen julkaiseminen netissä
Kuntalaki sihteerille 
Miten julkaisen päätökset netissä kuntalain mukaan?
Tietosuojan perehdytyspaketti kunnille

Tutustu tarkemmin verkkokursseihimme ja ilmoittaudu mukaan täältä: https://hallintoakatemia.fi/koulutus/verkkokurssit/

Lisää aiheesta

Kirmaa vapautunein mielin kesälomille – ilmo... Jos jokin asia on pysyvää työelämässä(kin), niin se on muutos. Pidä huoli oman osaamisen päivittämisestä!Helpoiten pysyt ajan tasalla esimerkiksi uude...
Mitä olemme miettineet, kun olemme käsikirjoittane... Aikoinaan kun lähdimme tekemään ensimmäistä Hallintoakatemian verkkokurssia, lähdimme tavoittelemaan seuraavia asioita: -että kurssista muodostuisi t...
"Aika harmiton tätsykkä" Verkkokursseihin on nyt kuvattu kasa videoita! Aiheena muun muassa hyvä hallinto. Hyvään hallintoon kuuluu tärkeänä osana myös hyvä ja selkeä kielenkä...
10 syytä opiskella verkkokurssilla Etäopiskelu ei ole ollut enää pitkään aikaan uusi asia, mutta mielipiteitä se kyllä jakaa. Etäkoulutuksista erityisesti pitkäkestoisemmat verkkokurssi...
Hallintoakatemia
Asiasanat:

Pin It on Pinterest

Share This