Miten valaista huone videon kautta? Tuuli Tarukannel

Miten valaista huone videon kautta? Tuuli Tarukannel

Usein ajatellaan, että kouluttajalla sekä esiintyjällä pitäisi olla karismaa ja, että karismaattinen ihminen on hyvä esiintyjä ja hyvä kouluttaja. Mitä karisma sitten on? Vetoaako sama karisma kaikkiin ihmisiin? Esimerkiksi nyt kriisiviestinnän yhteydessä on kaivattu...
Ensikertalaisena etäkoulutuksessa – Iina Tunkkari

Ensikertalaisena etäkoulutuksessa – Iina Tunkkari

Osallistuin ensimmäistä kertaa etäkoulutukseen, mutta olen nähnyt tämän kevään aikana, mitä tapahtuu Hallintoakatemian kulisseissa ennen webinaaripäivää. Suuri työ on siis jo tehty webinaaripäivään mennessä. Taustatyö on aloitettu koulutuksien suunnittelun osalta jo...

Ylivoimainen este kuntien kannalta – Tanja Mansikka

Kunnat käyttävät yleisesti JYSE-palvelut ja JYSE-tavarat -ehtoja hankkiessaan tai tilatessaan palveluita tai tavaroita. Näissä yleisehdoissa on maininnat ylivoimaisesta esteestä, joka voi täyttyä nyt koronaepidemian aiheuttamissa poikkeusolosuhteissa. Ehtojen mukaan...

Pin It on Pinterest