hallintoakatemia

Alkusyksyn palautekoonti

Alkusyksyn palautekoonti

Syksy on jo pitkällä ja Hallintoakatemian koulutukset pyörivät täyttä vauhtia! Elo-syyskuun aikana olemme järjestäneet yhteensä yli 40 webinaaria, joten nyt olisi sopiva aika jakaa osallistujilta saatujamme palautteita. Me Hallintoakatemiassa käymme säännöllisesti läpi kaikki eri kanavien kautta tulleet palautteet. Sekä palautteen saaminen että sen antaminen on vuorovaikutteisessa...

lue lisää
Kannattaako yrittää?

Kannattaako yrittää?

Haluan rehellisesti sanoa, että vaikka tänään olen sitä mieltä, että aina kannattaa yrittää, niin ihan joka päivä yrittäjänä ollessani en olisi vastannut samoin. Toisaalta asia on varmasti myös palkkatyössä sekä muussakin elämässä näin: on hyviä hetkiä ja on vähemmän hyviä hetkiä. Uskon edelleenkin, että kuka tahansa pystyy alkaa yrittäjäksi ja asenteet yrittäjyyden ympärillä ovat muuttuneet...

lue lisää
Raakamaan hankinta – vapaaehtoiset kaupat ja tarvittaessa lunastaminen

Raakamaan hankinta – vapaaehtoiset kaupat ja tarvittaessa lunastaminen

Tämän koulutuksen tavoitteena on avata maanhankintaa osana maankäyttöpolitiikan tehtävien kokonaisuutta kunnan toiminnassa. Koulutus sopii kunnan maapolitiikan ja maanhankinnan valmisteluun ja päätöksentekoon osallistuville. Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 31.8.2022. HUOM! Jos koulutuksen ajankohta ei sovi sinulle, voit tilata meiltä koulutuksen tallenteen klikkaamalla...

lue lisää
Sähköinen arkistointi kunnissa

Sähköinen arkistointi kunnissa

Tässä koulutuksessa käsitellään hyvien käytäntöjen ja esimerkkien avulla sitä, miten kunnassa toteutetaan sähköistä arkistointia ja siirrytään sähköiseen arkistointiin. Tämän on todettu vähentävän pidemmällä aikavälillä runsaasti hallinnollista taakkaa. Sähköinen arkistointi luo hyvän perustan kuntien hallinnon prosessien digitalisoitumiselle. Koulutuksessa pohditaan myös sitä, miten turvaamme...

lue lisää
Somessa toimimisen ABC

Somessa toimimisen ABC

Some on tärkeä viestinnän alusta, jonka avulla voi välittää tietoa eri sidosryhmille, oppia uutta ja vaikuttaa jopa organisaatioiden maineeseen. Kuten kaikessa viestinnässä, myös some-viestinnässä on riski sille, että viestintä epäonnistuu. Miten sitten somessa voi oikein pärjätä? Tässä blogikirjoituksessa on siihen muutama vinkki! Ensinnäkin tärkeintä on muistaa arvostus ja kunnioitus muita...

lue lisää
Katalysoiva puhe ja nonverbaalinen käyttäytyminen päätöksenteossa

Katalysoiva puhe ja nonverbaalinen käyttäytyminen päätöksenteossa

Tervetuloa Katalysoiva puhe ja nonverbaalinen käyttäytyminen päätöksenteossa - koulutukseen! Koulutus pidetään perjantaina 14.10.2022 Tampereen Suomalaisella Klubilla (Puutarhakatu 13) klo 11-17 Koulutus tarjoaa sinulle seuraavat hyödyt: Opit esiintymään vaikuttavasti Opit johtamaan inhimillisesti ja vakuuttavasti Opit hallitsemaan itseäsi vaikeiden asioiden käsittelyssä Opit paremmaksi...

lue lisää

Arkistot

Kalenteri

syyskuu 2022
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930