Seinäjoki 22.8.2018. Päivämäärä on jäänyt mieleeni yhtenä työurani jännittävimmistä päivistä. Tuona aamuna hiljaisuudessa valmisteltu markkinointikonseptimme näki päivänvalon. Ulkomaisten yhteydenottojen tavoittaessa minut seitsemältä tiesin, että päivästä olisi tulossa vauhdikas.

Miksi avaruuteen?

Ihmiset Seinäjoella ovat rohkeita, välillä jopa hullunrohkeita. Olemme rentoja ja itsevarmoja emmekä pelkää isojakaan asioita. Seinäjoella on tekemisen meininki. Se mitä ei ole, se tehdään. Sitten meillä on tämä avara lakeusmaisema. Kun on tilaa, on avaraa. Meistä tuli avaruuden pääkaupunki, The Capital of Space, jossa on tilaa kaikelle hyvälle.

Lanseeraus herätti vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Osa oivalsi sanaleikin heti, toiset hetken päästä. Osa kammoksui koko ajatusta. ”Koko maailma nauraa meille”. Lähestyimme myös avaruusvisionääri Elon Muskia twitterissä kutsumalla hänet kylään. Kaikki teot tehtiin rennolla otteella, ilon kautta ja pilke silmäkulmassa.

Positiivisuudelle oli selvästi tilausta. Tuskin olen koskaan nauranut niin paljon töissä kuin niiden lanseerausviikkojen aikana. Avaruus alkoi elää omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa ja ihmisten mielikuvituksella oli vain avaruus rajana.

Taivastelijaa päivittelemässä

Lanseerauksen jälkeen marraskuussa tartuimme yhdessä kehitysyhtiömme Into Seinäjoen kanssa kaupungin yritysten työvoimapulaan rekrytoimalla taivastelijaa. Taas kohahdutettiin. Kymmenen päivän työstä sai 8034,30 euroa palkkaa. Samalla toimme esiin alueemme työpaikkoja ja aktivoimme yrityksiä tuomaan työpaikkansa julki. Rekrytointiprosessi oli ennen joulua ja maanantaina 21.1 taivastelijamme, Thomas Halloran perheineen, aloitti työnsä Seinäjoella.

Onnistuimme rekrytoinnissamme erinomaisesti. Thomas, Titta ja pieni Isla-tytär valloittivat seinäjokelaisten sydämet. Kymmenen päivän aikana he kävivät taivastelemassa niin paikkoja, yrityksiä kuin vaikka paikallista klassikkoruokaamme pinaattilättyjä jauhelihakastikkeella. Koko ajan he päivittivät tunnelmiaan ja videoitaan kaupungin sosiaaliseen mediaan. He saivat satoja taivasteluehdotuksia, kutsuja yrityksiin ja ihmisten koteihin sekä runsaasti hymyjä ja vilkutuksia.

Rohkeaa markkinointia myös tulevaisuudessa

Haluamme jatkaa tällä samalla rohkean ja positiivisen markkinoinnin linnunradalla. Haluamme luoda yhteisöllistä markkinointia, johon kaikki pääsevät mukaan ja joka vie tätä kaupunkia eteenpäin. Meillä on paljon hyvää kerrottavaa ja tilaa kaikelle hyvälle. Stay tuned!

”Parasta meidän mielestämme olivat paikalliset ihmiset, joita tapasimme tässä kymmenen päivän aikana ja joilta saimme mahtavia viestejä ja yhteydenottoja. Harmi, että emme ehtineet vierailla teidän kaikkien luona!” –lainaus Thomaksen, taivastelijamme, loppuraportista Facebookista.

Kirjoittaja Anu Mikkonen on Seinäjoen kaupungin markkinointipäällikkö.

anu.mannikko@seinajoki.fi
Kirjoittaja Anu Männikkö on Seinäjoen kaupungin markkinointipäällikkö.

anu.mannikko@seinajoki.fi

https://www.linkedin.com/in/anumannikko/

http://www.capitalofspace.com/fi/

www.seinajoki.fi

www.investseinajoki.fi

www.visitseinajoki.fi

Hallintoakatemia

Pin It on Pinterest

Share This