Hallintoakatemian esittelyt: Elina Lähteenmäki

Hei kaikille! Täällä esittäytyy Elina Lähteenmäki, uusi hallintoakatemialainen. Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen tutkinto-ohjelmasta. Olen suorittanut opintojeni aikana myös aikuiskoulutuksen pedagogisen pätevyyden. Minulta löytyy aiemman työkokemuksen ja opintojeni myötä ymmärrystä erilaisista koulutusprosesseista, osaamisen kehittämisen teemoista, pedagogiikasta sekä opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Tätä asiantuntijuutta olen kehittänyt aiemmissa työtehtävissäni niin HR-alalla kuin koulutuskoordinoinnin parissa.

Minua motivoi erityisesti merkityksellinen ja monipuolinen työnkuva, joten olen todella innoissani päästessäni työskentelemään Hallintoakatemiassa jatkuvan oppimisen ja erilaisten koulutusteemojen parissa. Hallintoakatemiassa tulen tekemään töitä erityisesti opetus- ja henkilöstöpuolen koulutusteemojen parissa. Mikäli organisaationne on koulutusta vailla, niin olethan minuun yhteyksissä, niin suunnitellaan juuri teille sopiva kokonaisuus!

Vapaa-ajalla minut löytää joko lenkkipolulta tai talvisin hiihtoladuilta. Retkeily ja valokuvaus ovat myös lähellä sydäntäni.

LUE MYÖS