Hallintoakatemian esittelyt: Erika Ahonen

Moikka! Olen Erika Ahonen ja aloitin juuri harjoittelijana Hallintoakatemiassa. Olen neljännen vuoden hallintotieteiden maisteriopiskelija ja opintosuuntanani on hallintotiede. Alallani on lukuisia itseäni kiinnostavia tematiikkoja, mutta mielestäni erityisen kiinnostavia ovat strategiseen johtamiseen sekä ylipäätään organisaatioiden kehittämiseen liittyvät aiheet. Työelämän tutkimuksen sekä henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin kursseja ahkerasti opiskelleena myös henkilöstön hyvinvointiin liittyvät teemat ovat lähellä sydäntäni.

Opintojeni myötä itselleni on vahvistunut myös ajatus siitä, että organisaatioina erityisesti kunnat kiinnostavat itseäni eniten. Koenkin tulevan harjoittelun loistavaksi mahdollisuudeksi päästä työskentelemään hallintoon ja kuntiin liittyvien asioiden parissa sekä oppimaan lisää käytännön kautta lukuisia erilaisia asioita. Odotankin suurella innolla kaikkea sitä uutta osaamista ja tietämystä, jota harjoitteluni Hallintoakatemiassa tulee varmasti tuomaan kevään aikana.

LUE MYÖS