Hallintoakatemian strategiablogi osa 1: Uusi valtuustokausi, uusi kunta ja uusi strategia

Eletään taas sitä aikaa, kun kunnissa valmistaudutaan tulevan syksyn ja valtuustokauden strategiatyöhön ja tulevaisuuden pohdintaan. Luottamushenkilökoulutuksia suunnitellessani olen palannut myös edellisten valtuustokausien koulutusten ohjelmiin ja aineistoihin. Miten toiveikkaasti olenkaan puhunut eri uudistuksista. Ja niistä tullaan varmasti puhumaan myös tulevana syksynä. Uudistaessa ja uudistuessa on hyvä suhtautuakin asioihin toiveikkaasti, mutta strategiakeskustelussa tulee kuitenkin olla realismia mukana. Kuntalakia koskevan hallituksen esityksen mukaan:

 

”Pakollista kuntastrategiaa koskevan pykälän tavoitteena on vahvistaa kunnan toiminnan ohjaamista kokonaisuutena sekä liittää kunnan strateginen suunnittelu ja taloussuunnittelu nykyistä tiukemmin yhteen. Kuntastrategiassa tulisi nykyistä käytäntöä selvemmin ottaa huomioon kunnan taloudelliset realiteetit ja kehitysnäkymät ja kuntastrategian tulisi ohjata kunnan taloussuunnittelua.” (HE 268/2014)

”Kuntastrategia ei voi olla pelkkä irrallinen näkemys kunnan tulevaisuudesta, vaan sen tulee perustua realistiseen nykytila-arvioon kunnan tilanteesta niin talouden kuin muidenkin tekijöiden osalta sekä mahdollisimman laajaan näkemykseen kunnan toimintaympäristössä tulevaisuudessa tapahtuvista muutoksista ja niiden vaikutuksista.” (HE 268/2014)

 

Strategian yhteydestä talouteen ja toimintaan on käyty keskusteluja. On erilaisia tulevaisuustyöpajoja, analyysimenetelmiä, tapoja jäsentää ja visualisoida tietoja. Pohditaan suurten muutosten ja megatrendien vaikutuksia oman kunnan toimintaan. Muutokset ja arviot vaikuttavat tapaan järjestää palveluita ja suunnata resursseja. Keskustelu on tärkeää ja merkityksellistä kuntalaisen ja kunnan johtamisen näkökulmasta.

Kun strategiaa viedään arkeen, käytännön tasolle, tulee pohtia myös strategian vaikutusta johtamiseen. Strateginen johtaminen vastaa kysymykseen ”mitkä ovat niitä asioita, joihin tulee keskittyä” ja operatiivinen johtaminen puolestaan siihen, ”miten asiat tehdään oikein”. Strateginen kokonaisuuden johtaminen on sitä, että organisaatuokulttuuri, – rakenne ja strategia sovitetaan yhteen. Jäimme pohtimaan strategiatyötä kehittäessämme, että strategialla on suuri merkitys hallinnon järjestämiseen, mutta siitä huolimatta strategia ja hallinnon kehittäminen kulkevat välillä toisistaan irrallisina prosesseina.

Kuinka saisimme tässä koko ajan etenevässä muutoksessa ja vaihtelevassa arjessa talouden, hallinnon ja strategian prosessit sulautetuksi yhteen? Kuinka saisimme palvelutuotannon prosessit reagoimaan strategisten tavoitteiden onnistumiseen? Eli mitä muutoksia strategialla on palveluprosesseihin, mitä muutosta strategialla on olemassa oleviin organisaatiorakenteisiin?  Tämä kaikki edellä mainittu auttaa meitä vahvistamaan toimintaamme strategian suuntaiseksi. On löydettävä rohkeus ja aika mennä syvemmälle strategian ja toiminnan yhteensovittamisen syövereihin.

Strategialla on luonnollisesti yhteys tapaan hoitaa asioita ja järjestellä organisaatiota. Vaikka kuntien tehtävät ovat muuttuneet ja tulisivat jatkossa jopa vähentymään, kuntien vapaus toimia monella eri tavalla kuitenkin on kasvanut. Muutostilanteen vuoksi myös tavat organisoida ja rakentaa kunnan hallintoa ovat varmasti mukana tulevissa strategiakeskusteluissa. Jo nyt kunnissa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia rakentaa johtamis- ja päätöksentekojärjestelmänsä useammalla eri tavalla.

Tulevaisuuden kunta tarvitsee uudenlaista organisaatiota ja tapaa toimia. Tulevaisuuden kunnan organisaatio rakennetaan kunnan muuttuvien tarpeiden ja tehtävien pohjalta.  Valtuustot ovat kehittäneet kuntia paikallisten olosuhteiden lähtökohdista ja tulevalla kaudella valtuustot jatkavat tätä työtä. Käynnistyvässä strategiatyössä ja keskusteluissa erilaiset rakenteiden uudistamiset saavat varmasti uutta puhtia jälleen.

 

Tuuli Tarukannel,
Hallintoakatemia

 

Teemme jälleen uudella valtuustokaudella strategiatyötä yhdessä kuntien kanssa, lisätietoa löytyy täältä: https://hallintoakatemia.fi/project/kuntastrategia/

Tuuli Tarukannel

LUE MYÖS