Uudet valtuutetut on kevään kuntavaaleissa valittu. On aika alkaa työ kunnan ja kuntalaisten hyväksi. Moni on toreilla ja kujilla tavannut äänestäjiään, ja saanut riittävän monen valitsijan vakuutetuksi. Miten tästä eteenpäin?

Uudelle valtuutetulle tulee eteen monia valintoja. Miten esimerkiksi toisten valtuutettujen joukossa, ja erityisesti omassa valtuustoryhmässään, haluaa profiloitua. Yleisenä kunnan asioiden hoitajana, vai tietyn kunnanosan edunvalvojana? Vai onko jotain erityisiä teemoja, jopa ”sydämen asioita”, joita haluaa pitää esillä?

Halu perustella omaa valintaansa valtuustoon on luonnollista. Se saattaa aiheuttaa tarvetta olla tehostetusti esillä. Asiat kunnassa etenevät kuitenkin hitaasti. Niiden käsittelyyn osallistuvat monet erilaiset tahot. Usein tiedon lisääntyessä asioista päättäminen alkaa tuntua vaikeammalta ja moniselitteisemmältä.

Jos valitsee jonkin asian edistettäväkseen, voi se vaikuttaa yllättävän moneen muuhun asiaan. Pitkään luottamushenkilönä toimivilta kuuleekin sellaisia viisauksia, että täysin mustavalkoisia asioita ei olemassa olekaan. On vain harmaan sävyjä. Jos jotain hyvää haluaa saada aikaan, on toisinaan osattava myös luopua jostakin.

Halu edistää suoraviivaisesti tärkeäksi kokemiaan asioita vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä. Toisaalta ei saisi jäädä jankuttamaan vain yhtä levyä, mutta pitäisi osata sopivalla tavalla valottaa näkemyksiään toisille päättäjille. Heitä tarvitaan asioiden edistämisessä. Yksin ei päätöksiä voi tehdä.

Jos haluaa asiaa eteenpäin, ei sen eteenpäin viemistä useinkaan kannata ottaa vain omiin nimiinsä, vaan antaa vaikkapa vanhemmille konkareille kunnia viedä asioita eteenpäin, heidät ensin asiasta perusteellisesti vakuutettuaan.

Lisää aiheesta

Kunnan luottamushenkilönä sosiaalisessa mediassa Monelle kunnan luottamushenkilölle sosiaalisen median käyttö on hyvin arkipäiväistä. Monet viestivät myös luottamushenkilötyöstä ahkeraan eri kanavill...
10 faktaa luottamushenkilön esteellisyydestä Uusien luottamushenkilöiden koulutuksissa on herännyt paljon keskustelua esteellisyystilanteista. Esteellisyydet ovat kieltämättä välillä vaikeasti tu...
Mitä eroa on äänestyksellä ja vaalilla? Kunnan kokoustilanteissa tulee esille kahdenlaisia tilanteita, joissa tulee äänestää. Käytännössä kyseeseen tulee joko äänestäminen asiasta tai sitten...
Satu Simelius
Hallintoakatemian koulutuskoordinaattori ja asiantuntija, joka rakastaa sääntöjä ja ohjeita.
Asiasanat:

Pin It on Pinterest

Share This