Julkinen sektori tekee hankintoja kymmenillä miljardeilla vuosittain. Siksi on selvää, että julkisen sektorin rooli ei ole vain passiivinen. Rooli on vahvasti ohjaava ja kehittävä. Innovatiivisuuden kehittyminen edellyttää avointa vuorovaikutusta, luottamusta ja keskinäistä positiivista yhteyttä. Ja paljon oppimista.

Innovaatiot ovat uudistuksia, jotka syntyvät yhteistyön tuloksena. Innovaatio tarvitsee kuitenkin syntyäkseen vastuunkantajan. Ilman vastuunkantajaa jäädään ideoiden ja keksintöjen loppumattomaan maailmaan, luovaan puuhasteluun.

Pelkästään nyrkkiä pöytään lyövä yrittäjä tai auktoriteettina julkisia hankintoja tekevä virkamies ei pysty toimimaan innovatiivisesti, hän jää yksin. Hankintoja tekevän on ymmärrettävä roolinsa eri tahojen edunvalvojana. Julkisen sektorin kanssa yhteistyössä toimivan yrittäjän on oivallettava vastuu, joka yhteisten varojen käyttöön liittyy. Yrittäjän on vakuutettava oma paremmuutensa julkisen hankinnan suorittajalle. On pystyttävä oppimaan ja toimimaan yhteistyössä.

Viime vuosina on aktiivisesti muistutettu, että julkinen sektori pystyy luomaan uusia markkinoita ja tarjoamaan kehittymisympäristöjä uusille tuotteille ja toiminnoille. Auttaa oppimaan. Perinteinen ja hyväksi havaittu vuorovaikutuksen suhde toimii julkisen sektorin ja yritysten välillä: Yhteiskuntaan kehittyy yhä parempia malleja tehdä ja toteuttaa ja toisaalta yritykset pystyvät kehittämään tuotteitaan yhä kilpailukykyisemmiksi.

Innovaatioista vain muutama prosentti syntyy yksilöiden tekemänä tieteellisen ja tarkkaan määritellyn tekemisen perusteella. Lähes kaikki innovaatiot syntyvät käytännössä, yhteisen oppimisen tuloksena. Yhdessä innovaatiota kehittäen päästään parempaan lopputulokseen kuin yksinään puurtamalla. Innovaation käytäntöön saattaminen on erityisen tärkeä vaihe – monet hyvätkin ideat jäävät vain ideoiksi pöytälaatikkoon ilman, että ne koskaan hyödyttävät ketään. Käytäntöön saattaminen edellyttää intoa ja vastuunkantoa, jota ei voi ulkoistaa konsulteille tai lobbareille.

Liikaa ei voi korostaa sitä, että luovuus ei ole innovatiivisuutta. Kaikki tunnemme työpaikan kahvipöydän viisastelijan, joka kritisoi – välillä luovastikin – erinäisiä asiantiloja. Vasta kun asian paremmaksi ponnistelemiseksi tuntee intoa, alkaa kehitys parempaan. Pitää myös tehdä, ei vain osoittaa epäkohtia. Innovaatiot syntyvät tekemällä.

Mikään uudistus ei synny pelkän teknisen, pelkän numeerisen tai loogisen prosessin tuloksena. Koska ihmiset kehittävät innovaatioita, innovaatioihin liittyy aina sosiaalisuutta ja inhimillisyyttä. Uudistuminen ei ole pelkkää tekniikkaa. Siksi tutkimus- ja kehitystyökään ei ole pelkkää insinööriosaamista tai matematiikkaa. Uudistuminen on laaja-alainen, käyttäytymistieteellinen prosessi.

Innovatiivisuus vaatii sitoutumista. On hahmotettava, mitä organisaatio tarvitsee ja minkälaiseen kehittymiseen se kykenee, niin hankkijan kuin tarjoajan näkökulmasta. Kehitys vaatii myös riittävää vapautta. Tarkasti säännöillä ja ohjeistuksilla kahlittu viranhaltija ei pysty joustamaan eikä ajattelemaan. Toisaalta yrittäjän on aina ymmärrettävä viranhaltijan vastuu. Kaikkia yhteisiä sääntöjä ei tarvitse kirjoittaa, mutta ne pitää tunnistaa. Olla samalla puolella, samaa tehtävää suorittamassa.

Innovatiivisuutta ei voi käyttää tekosyynä sääntöjen oikomiselle. Ulkoinen ympäristö on huomioitava. On muistettava, että hankinnoissa on toimittava vastuullisesti, avoimesti ja oikeudenmukaisesti. Organisaatiolla on muisti ja se jakaa tietoa laajasti. Julkinen toimija suurena asiakkaana on myös suuri markkinoija ja sen muisti on pitkä ja leveä.

 

Kirjoittaja Reijo Siltala on pitkään julkisen sektorin palveluksessa toiminut tohtori, joka on tutkinut menestyneitä liiketalousinnovaatioita, oppimista ja johtamista

 

 

Hallintoakatemia

Pin It on Pinterest

Share This