Alexis de Tocqueville kiinnitti 1800-luvun alussa kirjoittamassaan kirjassa Demokratia Amerikassa
huomiota siihen, että toisin kuin Amerikassa, Euroopassa hallitukset valittavat kunnallisen
itsehallinnon puutetta, vaikka itse ovat siihen syyllisiä. Tocquevillen mukaan hallitukset pelkäävät,
että tekemällä kunnista vahvoja ja itsenäisiä ne pirstovat vallan ja altistavat valtion anarkialle. Meillä
tätä samaa itsehallinnon vähättelyä analysoi kunnanjohtajana toiminut Hannu Koski juuri
ilmestyneessä kirjassaan Kunnan puolustus (Hannu Koski; Kunnan puolustus. Warelia 2018).

Kosken mukaan Suomi on jatkanut johdonmukaisesti eurooppalaisten hallitusten satavuotista
perinnettä pitää valta itsellään ja käyttää itsehallinnollisia kuntia omien tavoitteittensa välikappaleina.
Kosken mielestä meillä valtiovalta on tukeutunut liikaa keskitetysti johdettuun suuruuden
ekonomiaan, joka ei anna tilaa pienille kunnille eikä ota huomioon niiden ilmeisen kiistattomia
vahvuuksia. Ihmisiltä on samalla viety mahdollisuudet olla mukana käyttämässä itsehallinnollista
valtaa, joka olisi kiinnittänyt heidät yhteiskuntaan ja kasvattanut heidät yhteiskunnallisiin rooleihin,
joissa he olisivat voineet antaa oman panoksensa kansakunnan rakennustyölle.

Koski muistuttaa, että kunnallista itsehallintoa vähäteltäessä ei ole otettu huomioon, että
keskittäminen ei suinkaan vahvista demokratiaa ja kansanvaltaa, vaan se kaventaa niitä. Se heikentää
paikallisten instituutioiden elinvoimaa ja vähentää kuntalaisten mahdollisuuksia kohdata toisensa
voidakseen prosessoida heitä huolestuttavia asioita, olosuhteita ja ongelmia. Kansalaiset tuntevat
itsensä syrjäytetyiksi ja voimattomiksi, koska ratkaisut eivät ole enää heidän omissa käsissään.
Tocquevillen mukaan tällaisessa tilanteessa asioiden yleinen hoito ei enää kansalaisia miellytä ja
seurauksena heidän kokonaisnäkemyksensä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan on alkanut
sumentua.

Vaikka valtio on kuntien kustannuksella kerännyt itselleen huomattavan määrän erilaisia
valtaoikeuksia, se on silti paradoksaalisesti kyvytön käyttämään niitä tehokkaasti yhteiskunnallisten
suunnitelmien toteuttamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Ruotsalainen Frederick Haage raportoi
osuvasti tästä problematiikasta artikkelissaan Slut på barnatron (Axess Magasin nr 7/2018). Valtion
voimattomuutta puntaroidessaan Haage päätyy suurin piirtein samoihin ratkaisuihin kuin Jari Ehrnrooth vuonna 2016 julkaisemassaan kirjassa Hyvintoimintayhteiskunta – miten aikamme kriisi ratkeaa?

Kosken Kunnan puolustus avaa näkymän edellä kuvattuihin pohdintoihin ja juuri siksi kirja on
ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kunnan puolustusta lukiessa syntyy vaikutelma, että Koski toivoo
valtion ottavan, jos ei aikalisää, niin ainakin rauhallisemman otteen suhteessaan kuntiin. Tämä
rauhallinen ote sallisi kuntien välttyä ainakin hetkeksi dramaattisilta muutoksilta ja tarjoaisi kunnille
aikaa koota omat voimansa olosuhteittensa korjaamiseksi. Koska Koskelle kunnat ovat koostaan
huolimatta samanlaisia demokraattisia yhteisöjä kuin valtio, niiden tulisi hänen mukaansa kyetä
toimimaan tasavertaisina kumppaneina kansakunnan rakennustyössä.

Hannu Kosken kirja Kunnan puolustus on hänen henkilökohtainen näkemyksensä ja kokemuksensa
siitä, miten valtio on kuntia käsitellyt ja kuinka se on näkynyt etenkin pienten kuntien arjessa. Kirja
on selkeä, mutta suhteellisen lyhyt katsaus itsehallintomme lähihistorian keskeisiin vaiheisiin. Koski
tuo hyvin esille sen, kuinka hän on kunnanjohtajana kokenut erilaiset muutosprosessit ja millaisia
haasteita ne ovat hänelle tarjonneet. Hän muistuttaa, että pieni kunta voi vastoin kaikkia olettamuksia
säilyttää toiminta- ja uudistuskykynsä ja saavuttaa ainakin osan niistä tavoitteista, joihin vain suurten
kuntien uskotaan pystyvän.

Kunnan puolustuksessa on teemojensa lisäksi erityisen kiinnostavaa se, että sen on kirjoittanut
kunnanjohtajana pitkään ja menestyksellisesti toiminut henkilö. Vaikka kunnanjohtajan päivittäinen
toimenkuva alkaa yleensä varhain aamulla ja päättyy myöhään illalla, Koski on kyennyt kokoamaan
omat kokemuksensa ja näkemyksensä hyvin kirjoitetuksi kirjaksi, jota on miellyttävä lukea. Kirja
palauttaa mieliin sen, mitä viimeisten vuosikymmenten aikana kuntasektorilla on tapahtunut.

Koska Kosken Kunnan puolustus on hänen henkilökohtainen matkansa itsehallinnon lähihistoriaan,
sitä ei pidä lukea tieteellisenä työnä. Kuitenkin kirja käsittelee asioita kiitettävän objektiivisesti ilman
kärjistyksiä ja henkilöihin kohdistuvia hyökkäyksiä. Kirja kertoo kirjoittajansa sydämen
sivistyksestä, siitä, että riitelyllä ei saada mitään kunnollista aikaan. Kirjalla on perusteltu arvo
meidän kaikkien kokeman ajan kuvaajana. Koska vastaavaa aikalaistodistusta voi olla vaikea löytää,
se täyttää ilmeisen aukon kollektiivisessa tietämyksessämme kunnista.

Yhteenvetona Kosken ajattelusta voisi todeta, että hän toivoo suopeutta kunnallista itsehallintoa
kohtaan, jotta emme menettäisi sitä kokonaan.

 

Kirjoittaja Risto Harisalo on Tampereen yliopiston hallintotieteen emeritusprofessori.

Lisää aiheesta

Ohjaa henkilöstöresurssit järkevästi ja perehdytä... Kuulostaa helpolta, eikö…? Eläköityminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus ovat jo "vanha juttu", kun puhutaan kunnista. Sitä on tapahtunut ja ta...
Hyvä asiakaspalvelu – hallinnon alamaisesta ... Muistan joskus aikanaan lukeneeni jostakin tenttikirjasta opiskellessani käsityksen siitä, että hallinnossa asioivat olivat ennen rooliltaan enemmänki...
Hallintoakatemian esittelyt: Lassi Mäkinen Helmikuun alussa joukkoomme liittyi korkeakouluharjoittelija, pian Vaasan yliopistosta valmistuva HTK Lassi Mäkinen. Julkisoikeutta pääaineena lukenut...
Osallistu ilmaiseen webinaariin 19.1.: kuntien hen... Uuden alkaneen vuoden myötä kannattaa aloittaa kouluttaminen ja kehittäminen heti tammikuussa, eikö niin? Tammikuun kunniaksi päätimme yhdessäMaster S...
Hallintoakatemia
Asiasanat: ,

Pin It on Pinterest

Share This