Edunvalvonnan erityiskysymykset ja omaisen oikeudet sosiaalihuollossa

Sosiaalihuollossa on monesti tilanteita, joissa asiakkaan asiassa ei toimita pelkästään asiakkaan itsensä kanssa. Näin on esimerkiksi silloin, kun asiakas on alaikäinen tai kykenemätön tekemään sosiaalihuoltoaan koskevia päätöksiä. Asioinnissa on tällöin mukana lähiomaisia tai edunvalvoja.

Esimerkiksi edunvalvontatilanteissa tulee ymmärtää asiakkaan oikeudet ja edunvalvojan oikeudet ja velvollisuudet, ja huomioida, ettei edunvalvonta vie asiakkaan itsemääräämisoikeutta mukanaan. Ajoittain eteen saattaa tulla myös tilanteita, joissa työntekijä voi tunnistaa, että joku asiakas saattaisi tarvita edunvalvontaa. Tilanteisiin voi liittyä vaikkapa lähiomaisten mahdollista taloudellista hyväksikäyttöä. Miten toimia tällaisissa tilanteissa?

Sosiaalihuollossa pitää myös huomioida asiakkaan lähiomaiset ja heidän kanssaan tehtävä yhteistyö. Sosiaalihuollon asiakaslain nojalla asiakkaan omaisten kanssa voidaan selvittää asiakkaan tahtoa, jos sosiaalihuollon asiakas ei itse pysty osallistumaan tarvitsemiensa palvelujen suunnitteluun tai ymmärtämään ehdotettuja vaihtoehtoja tai päätösten vaikutuksia. Mitä tällaisissa tilanteissa tulee huomioida? Entä onko joitain asioita, joihin lähiomaiset tulee aina ottaa mukaan ja millaisia oikeuksia lähiomaisilla on sosiaalihuollossa asiakkaan asiassa?

Koulutuksen tavoitteena on ymmärtää, miten tunnistaa sosiaalihuollon asiakkaan edunvalvonnan tarve sekä ymmärtää millaiset oikeudet asiakkaalla ja edunvalvojalla on erilaisissa edunvalvonnan tilanteissa. Toisaalta asioinnissa saattaa olla mukana tai asiointia saattaa hoitaa asiakkaan lähiomainen, kuten puoliso. Milloin lähiomaisen on oikeus osallistua asiointiin ja millainen tiedonsaantioikeus lähiomaisilla on?

Koulutuksen virallinen ilmoittautumisaika on päättynyt 18.1.2022, mutta koulutus on vahvistettu pidettäväksi ja voit edelleen ilmoittautua mukaan normaaliin tapaan.

OHJELMA

Edunvalvonta
Kuka voi toimia edunvalvojana – edunvalvoja ja edunvalvontavaltuutettu
Miten tunnistaa edunvalvonnan tarve asiakkaassa
Ilmoitus edunvalvonnan tarpeesta
Edunvalvojan päätösvalta suhteessa asiakkaaseen

Omaisen ja läheisen oikeudet
Omaisen ja läheisen osallisuus
Milloin ja mikä oikeus asiakkaan lähiomaisilla, kuten puolisolla on osallistua asiakkaan hoidon suunnitteluun
Millaisista asioista asiakkaan lähiomaisilla on oikeus saada tietoa
Haastavat asiointitilanteet omaisten kanssa

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumaan pääset klikkaamalla sivulla olevaa Ilmoittaudu -painiketta, niin pääset ilmoittautumislomakkeelle.
HUOM! Mikäli organisaatiollasi on Hallintoakatemian koulutuslisenssi, kirjoita laskutustiedoksi ainoastaan organisaatiosi lisenssikoodi.
Lähetämme koulutusvahvistukset osallistumislinkkeineen kaikille osallistujille ilmoittautumisajan päätyttyä sähköpostitse.
Koulutus toimii parhaiten Google Chrome -selaimella – älä käytä Internet Exploreria.

HINTA

160€ + ALV 24% / Osallistuja

Ryhmäalennus:

5-7 osallistujaa, 150 €/hlö (+ALV 24%)
8-10 osallistujaa, 130 €/hlö (+ALV 24%)
11-14 osallistujaa, 110 €/hlö (+ALV 24%)
15-19 osallistujaa, 95 €/hlö (+ALV 24%)
20-29 osallistujaa, 80 €/hlö (+ALV 24%)
30-39 osallistujaa, 70 €/hlö (+ALV 24%)
40-49 osallistujaa, 60 €/hlö (+ALV 24%)
50-75 osallistujaa, 45 €/hlö (+ALV 24%)
76-100 osallistujaa, 35 €/hlö (+ALV 24%)
yli 100 osallistujaa, pyydä tarjous (info@hallintoakatemia.fi)

Ryhmän vähimmäiskoko on ilmoitettava viimeistään viikkoa ennen koulutusta.

Ryhmähinnat ovat voimassa, kun samasta organisaatiosta osallistuu useampi henkilö (väh. 5 hlöä) ja ryhmä laskutetaan samalla laskulla.

Ilmoittautuminen

Edunvalvonnan erityiskysymykset ja omaisen oikeudet sosiaalihuollossa
Varattavissa olevat ilmoittautumiset: rajaton
Tällä erää lippu Edunvalvonnan erityiskysymykset ja omaisen oikeudet sosiaalihuollossa on valitettavasti loppuunmyyty. Toinen

Päivämäärä

25 tammi 2022

Aika

13:00 - 15:00

Paikallinen aika

  • Aikavyöhyke: America/New_York
  • Päivä: 25 tammi 2022
  • Aika: 06:00 - 08:00

Hinta

160€ + alv 24%
Ilmoittaudu

Kouluttaja

QR-koodi

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *