Vuoden 2015 aikana kuntakentällä tapahtui paljon. Kuntien tulevaisuutta muutettiin tavalla, jonka suuruus ei ehkä vielä ole auennut meille kokonaan. Tapahtui monia isoja asioita. Tässä pohdin niistä muutamia:
1. Hallitusohjelma
Hallitusohjelma linjasi kuntien tulevaisuutta seuraavasti:
Kuntien toiminnan lähtökohta on paikallisuus. Kunnan rooli on jatkossa yhä vahvemmin alueensa elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjä. Kunnat voivat olla erilaisia ja valtion kuntapolitiikka nojaa yhteistyöhön kuntien kanssa. Hallitus edistää vapaaehtoisia kuntaliitoksia, minkä seurauksena kuntarakennelakia muutetaan. Peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän uudistusta jatketaan huomioiden kuntien muuttuva tehtäväkenttä.
Tästä voidaan päätellä yhtä ja toista. Kunnan rooli olisi siis jatkossa elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjä. Hyvä vai huono juttu? Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta perinteisesti ajateltu kunta se ei enää ole.
2. Uusi kuntalaki
Uusi kuntalaki tuli osittain voimaan 1.5.2015 ja loppuihinkin uudistuksiin on alettu valmistautumaan. Kuntalakia koskevissa koulutuksissa olen usein kuullut, että näitä lakiuudistuksia on tässä nähty eikä mikään ole muuttunut. Onkin nyt itsestämme kiinni, että haluammeko uudistua. Kuntalaki on pitkälti mahdollistava laki ja jättää meille mahdollisuuden uudistua monellakin tapaa. Strateginen johtaminen, hallintosääntöuudistus, digitalisaatio…
3. Soteuudistus
Jää nähtäväksi, mitä tämä uudistus tuo tullessaan. Positiivista on se, että saatiin asia jollakin tapaa eteenpäin. Vaikka kaikki yksityiskohdat ei vielä olekaan loppuun hiottuja, nyt meillä on tietyt peruslähtökohdat selvillä.
Vuosi 2015 oli monen alkuun saatetun muutoksen vuosi.
Hyvää tulevaa vuotta!

Lisää aiheesta

Kohti vaivattomampaa tiedonsaantia Kolumni on julkaistu alunperin Ruovesi lehdessä ja löytyy täältä: http://www.ruovesi-lehti.fi/kolumnit-kaikki/1213-tuuli-tarukannel Suomessa eletä...
Kunnalliset luottamushenkilöpäivät tarjoaa työkalu... Kesäkuussa 2017 valitut kuntien luottamushenkilöt ovat ehtineet totutella rooleihinsa nyt reilun puolen vuoden ajan. Luottamushenkilön roolin hoitamis...
Sihteerinä kunnassa – sihteerinä työyhteisössä – i... Tositieto on tietoa, joka perustuu syihin. (Francis Bacon) Miettiessämme, miksi joku ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla, miksi organisaatio to...
Ohjaa henkilöstöresurssit järkevästi ja perehdytä... Kuulostaa helpolta, eikö…? Eläköityminen ja henkilöstön suuri vaihtuvuus ovat jo "vanha juttu", kun puhutaan kunnista. Sitä on tapahtunut ja ta...
Tuuli Tarukannel on FacebookTuuli Tarukannel on LinkedinTuuli Tarukannel on Youtube
Tuuli Tarukannel
ErityisasiantuntijaHallintoakatemia
Olen kuntia eri puolilla maata ja erilaisissa tehtävissä katsonut HTM. Kiinnostuksen kohteinani on kaikki kuntiin ja hallintoon liittyvä. En ole törmännyt ongelmaan, joka ei ratkeaisi lukemalla Harjula-Prättälää tai juoksemalla.
Asiasanat: , , , , ,

Pin It on Pinterest

Share This