Sote- ja maakuntauudistus on vielä kesken. Toteutuessaan se on Suomen historian suurin hallinnon uudistus.

Talven kuuma peruna on se, mitä tapahtuu kuntien sote-kiinteistöille. Valtavat omaisuusjärjestelyt toteutuessaan aiheuttavat monia mutkia.

Kaavailujen mukaan sairaanhoitopiirien ja kehitysvammaisten erityishuoltopiirien kuntayhtymät ja maakuntien liitot, sekä niiden vastuut ja velvoitteet, siirtyvät maakunnille. Samalla maakunnille siirtyisivät sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien ja maakunnan liittojen kuntayhtymien kiinteä ja irtain omaisuus. Lisäksi kunnista siirtyisi maakunnille sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämiseen liittyvä irtain omaisuus.

Kuntien epätietoisuutta lisää kuitenkin se, että yksityiset palveluntuottajat tekevät nyt aktiivisesti tarjouksia sote-kiinteistöjen ostamisesta. Ne varmistelevat hyviä lähtökohtia, mikäli kilpailu asiakkaista ja tuotannon yksityistyminen etenevät – mikäli valinnanvapauden toteuttamisessa päästään eteenpäin.

Pääperiaate on, että kunnat päättävät itse kiinteistöistään. Kiinteistöriskit ovat ilmeiset, jos maakunnat eivät ole enää palveluverkon tehostamisten jälkeen niistä kiinnostuneita.

Jäävätkö vanhentuneet sote-kiinteistöt kuntien rasitteiksi? Kannattaako niitä alkaa jo nyt myymään yksityisille palveluntuottajille? Voisiko tämä olla oikea tie lähipalvelujen varmistamiseen?

Entä miten kunnille korvataan siirretty omaisuus? Mitä kuntien itsehallinto vaikuttaa omaisuuden suojaan? Sanoohan Suomen perustuslain 15 § omaisuuden suojasta, että ”jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla”. Pitääkö perustuslakia muuttaa?

Ja mitä kuuluu, kohta suurelle ja mahtavalle, Maakuntien tilakeskus Oy:lle?

Näitä asioita pohditaan joulukuun alussa mm. Hallintoakatemian Sote-kiinteistöt -seminaarissa, erittäin asiantuntevassa seurassa.

Lisää aiheesta

Onnistu rekrytoinnissa, onnistut kunnan johtamises... Kuntiin rekrytoitaessa ei olla ihan pienen tehtävän edessä. Kuntien rekrytoinneissa palkataan ihmisiä huolehtimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja kunn...
Viimeinen katsaus kuntien vuoteen 2017 Vaikka olemme eläneetkin jo jonkin aikaa vuotta 2018, otetaan tiivis katsaus viime vuoden keskusteluihin. Vuosi oli koulutuskentällä sikäli poikkeukse...
Itsehallinto = itseisarvo? Joskus en olisi uskonut, että ikinä voin sanoa näin, mutta en täysin ymmärrä miten tämmöinen ratkaisu on voitu tehdä kuntien itsehallinnon kustannukse...
Tieto on elinvoimaa! – Kuntaviestinnän mahdo... Monesti sanotaan, että ihmiset pelkäävät asioita, joita he eivät ymmärrä. Samalla tavoin tietämättömyys luo tyytymättömyyttä asioihin. Tiedottamis...
Hallintoakatemia
Asiasanat: , , ,

Pin It on Pinterest

Share This