Kuntayhtiön hallitusten jäsenten valinnasta ja kelpoisuudesta on käyty kovaa keskustelua vuosien varrella. Kuulin taannoin eräässä koulutuksessa ehkä puoli huumorilla heiton, että vain Turussa on Suomessa ns. ”oikein” valitut kuntayhtiön hallitukset. Mutu- tuntumalla tämä ei ehkä pidä ihan kokonaan paikkaansa, mutta osittain kyllä. Miten sitten luottamustehtäviin tai kuntayhtiöön pitäisi pätevöityä? Keskustelu lähtee monesti provosoitumaan siitä, että on syntynyt käsitys, ettei kunnallisissa luottamustehtävissä voisi pätevöityä myös kuntayhtiöiden hallitusosaajaksi. Kyllä voi ja pitääkin voida, mutta mikäli jokaisella hallituksen jäsenellä on sama profiili ja sama tausta, voi etenkin suuremmissa ja riskialttiimmissa kuntayhtiöissä hallituksen toiminta ja osaaminen olla liian ”kuntamaista”.

Tulin itse valituksi julkishallinto/kuntataustasta suureen kuntayhtiöön, jonka liikevaihto kasvoi koko ajan. Yhtiöllä meni hyvin ja kaikki käytettävissä olevat ja käyttöön hankitut todisteetkin puhuivat samaan suuntaan: talous, toimintaympäristön arviot, Suomen hallituksen kannanotot toimintaympäristöstä, toimialaa ohjaavan ministeriön viestit, kuntien johtavien päättäjien näkemykset saati sitten kaikkien hallitukselle asioita kertovien yhtiön työntekijöiden ja johtajien näkemykset. Kuitenkin erinäisten vaiheiden ja tilanteiden kautta yhtiö joutui vaikeuksiin ja lopputuloksena oli konkurssi ja lähes 10 vuotta kestänyt prosessi ja lopulta vahingonkorvausoikeudenkäyntikin.

Tärkeimmät asiat, mitä itse opin hallituksen jäsenenä toimimisesta oli mm. se, että kunnassa asioita valmistellaan virkavastuulla. Kun kunnan viranhaltija sanoo ”kyllä” johtoryhmässä, on kunnan viranhaltijan sanottava ”kyllä” myös luottamushenkilöille. Virkavastuu toimii niin ja asettaa tekijälleen oman vastuun. Yhtiössä hallituksen rooli on erilainen. Jos toimitusjohtaja sanoo ”kyllä” hallitukselle, on hallituksen tarkistettava vielä viidestä eri lähteestä, pitääkö tämä ”kyllä” paikkansa ja sisältyykö siihen jotain riskejä. Sanoisin näin arkikokemuksella, että kuntataustainen luottamushenkilö ajattelee, että luottamushenkilön tehtävä on viedä yhteistä ajatusta kunnasta viranhaltijoiden kanssa yhdessä samaan suuntaan luottaen hyvään ja laadukkaaseen hallintolain mukaiseen valmisteluun. Astuessaan kuntayhtiön hallituksen jäseneksi, astutaankin hiukan erilaiselle maaperälle. Tehtävänä on toimia aktiivisesti, yhtiön edun mukaisesti selvittäen loppuun saakka yksityiskohtia ja jopa rasittavuuteen asti kyseenalaistaen. Toinen keskeinen oppi on asioiden kirjaaminen. Kunnissa kirjataan ylös ja tallennetaan tarkkaan paljon asioita ilman, että luottamushenkilön tarvitsee sitä erikseen tarkistaa. Yhtiömaailmassa ei aina toimita välttämättä aivan näin. Alkaen jo siitä, että esimerkiksi pöytäkirja ja ”esityslistakäytännöt” ovat erilaiset. Jos erikseen tahtoo varmistaa selustaansa, on todisteista huolehdittava itsekin. Toki opin prosessissa paljon muutakin, muun muassa sinisilmäisyydestä, ihmisiin luottamisesta, riskien arvioimisesta ja kostonhimosta…

Olisinko mennyt kuntayhtiön hallitukseen, jos olisin tiennyt kaiken tämän etukäteen?

Olisin. En ole sama ihminen enää kuin silloin. Paikoitellen koin jopa ihmis- ja yhteiskuntavihaa, jonka jälkeen opin asettamaan asioille mittasuhteet. Pikkujutut ei enää hätkähdytä. Kaikesta negatiivisestakin huolimatta matka kannatti kulkea. Opin jotakin sellaista, jota moni ei välttämättä opi, mutta jonka oppiminen tekisi kaikille hyvää. Jokainen vastaa vaikeimmassa paikassa itse itsestään ja jokaisen pitää katsoa itseään ja vain itseään peiliin. On helppo syyttää olosuhteita tai muita, mutta valinnat ja ratkaisut teemme itse. Ja olihan se ihan mahtava hetki saada lopulta pitkän prosessin jälkeen ”puhtaat paperit”.

Alkuperäiseen teemaan vielä palatakseni: ei ole olemassa samanlaisia kuntayhtiöitä eikä hallituksia. Mutta jokainen hallituksen jäsen on viimekädessä tehtävässään lopulta yksin. Enkä usko, että kovinkaan monelle se konkretisoituu näin pahasti kuin meille. Siitä huolimatta vastuukysymys on jokaisen yhtiön kohdalla aivan ensimmäinen pohtimisen arvoinen asia, kun pohtii hallituksen muodostamista.

**

Hallintoakatemia järjestää koulutusta kuntayhtiöiden hallitusten jäsenille 13.11.2018 Tampereella ja etänä. Tutustu koulutuksen ohjelmaan ja ilmoittaudu täältä: https://hallintoakatemia.fi/kuntayhtion-johdon-vastuut-ja-oikeudet-13-11-2018-tampere/

Tuuli Tarukannel on FacebookTuuli Tarukannel on LinkedinTuuli Tarukannel on Youtube
Tuuli Tarukannel
ErityisasiantuntijaHallintoakatemia
Olen kuntia eri puolilla maata ja erilaisissa tehtävissä katsonut HTM. Kiinnostuksen kohteinani on kaikki kuntiin ja hallintoon liittyvä. En ole törmännyt ongelmaan, joka ei ratkeaisi lukemalla Harjula-Prättälää tai juoksemalla.
Asiasanat: ,

Pin It on Pinterest

Share This