Jussi Seppälä

Miten saada kuntalaiset liikkumaan?

Olen pienestä pitäen ollut todella kiinnostunut liikunnasta. Se oli lempiaineeni koulussa ja myös vapaa-aikani on aina kulunut enemmän tai vähemmän liikunnan parissa. Liikkumisesta tulee hyvä mieli, se selvittää pään ja se tuottaa itselleni erittäin tärkeitä onnistumisen tunteita. 

Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaista suhdetta liikuntaan kuin minulla. Monille liikunta on inhottavaa pakkopullaa, joka ei aiheuta ilon, vapauden tai onnistumisen tunnetta. Monet tekijät vaikuttavat ihmisten liikuntatottumuksiin, eikä liikkumisen aloittaminen ole läheskään aina niin yksinkertaista ja helppoa kuin joku voisi kuvitella. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että ihmisille tarjotaan tukea liikkumisen aloittamiseen tai lisäämiseen sekä ymmärretään, että jokaisella on erilaiset lähtökohdat ja erilainen suhde liikuntaan.  

Vain reilu kolmasosa suomalaisista aikuisista liikkuu terveysliikuntasuositusten mukaisesti. Tämä ei ole uutta tietoa, sillä suomalaisten vähäinen liikkuminen on aiheuttanut keskustelua jo vuosikymmenten ajan. Liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa ongelmia niin kansanterveydelle kuin taloudellekin. Liikkumattomuudesta syntyvät kustannukset nousevat vuositasolla useisiin miljardeihin euroihin. 

Liikkumattomuuden ongelmat tiedostetaan laajasti, mutta niihin ratkaisujen löytäminen ei ole helppoa. Kuntalehti uutisoi 30.6.2022 tutkimuksesta, jonka mukaan kuntien liikuntainfrastruktuuriin käyttämät resurssit eivät välttämättä lisää kuntalaisten liikkumista. Tutkimuksen mukaan yksilötekijät vaikuttavat kuntalaisten liikuntakäyttäytymiseen enemmän kuin kuntien liikuntapalveluihin käyttämät resurssit.  

Liikkumattomuus on kunnille merkittävä ja monialainen ongelma, joka tuottaa niille valtavan määrän kustannuksia vuositasolla. Jokaisen kunnan tavoitteena kuuluisi olla asukkaiden liikkeelle saaminen. Asianmukaisten ja laadukkaiden liikuntapaikkojen- ja palveluiden ylläpitäminen on kunnille eittämättä äärimmäisen tärkeää, mutta kuten edellä mainittu tutkimus osoittaa, pelkästään niillä ei saada läheskään kaikkia kuntalaisia liikkumaan suositeltua määrää. Ongelmaan täytyisi pureutua sektorirajat ylittävällä otteella. 

Varsinkin aikuisten ihmisten liikkumistottumuksia on todella haastavaa muuttaa. En tarkoita, että aikuiset täytyisi unohtaa, mutta näen lasten liikkumisen edistämisen kaikista parhaana keinona vaikuttaa kuntalaisten liikkumiskäyttäytymisen parantumiseen. Positiivinen ja aktiivinen suhde liikuntaan säilyy todennäköisemmin myös aikuisiälle, jos jo lapsena totutaan liikunnalliseen elämäntapaan sekä saadaan iloisia kokemuksia liikuntaan liittyen. Näin on ainakin käynyt minun osaltani, sillä lapsena opitut liikuntatottumukset ovat kulkeneet mukanani koko elämän. 

Käsittelin kandidaatin tutkielmassani liikuntapainotteisen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä yhteistyössä kunnan ja kolmannen sektorin järjestön kanssa. Tutkielmani edetessä aloin entistä enemmän liputtamaan liikuntapainotteisen kerhotoiminnan puolesta, sillä sen hyödyt sekä sen potentiaali tekivät minuun suuren vaikutuksen. Esimerkiksi paikallisilla liikunta- ja urheilujärjestöillä on usein valtavasti sellaista osaamista lasten liikuttamiseen ja motivoimiseen liittyen, mitä kunnat voivat hyödyntää pyrkimyksissään edistää pienten asukkaittensa liikkumista. 

Liikuntapainotteinen aamu- ja iltapäivätoiminta on vain yksi tapa edistää lasten liikkumista ja siten parantaa kuntalaisten liikuntatottumuksia. Se ei riitä, että kunnat käyttävät resursseja laadukkaisiin lenkkipolkuihin, kuntosaleihin ja pelikenttiin. Niiden pitää myös keksiä tapoja saada kuntalaiset käyttämään näitä liikuntapaikkoja. Tämä onnistuu mielestäni parhaiten sillä, että pyritään kasvattamaan lapsista terveellisillä sekä liikunnallisilla elintavoilla varustettuja kuntalaisia.

LUE MYÖS