Mietin monenlaisia ajatuksia päivän aikana. Jokin arvio taisi olla, että noin 60 000 ajatusta päivässä. Onko niistä oikein hyötyäkin, vai onko valtaosa silkkaa aivojen tuottamaa puppupuhetta? Olen kallistumassa jälkimmäisen puolelle. Kuinka paljon aidosti pohdin esimerkiksi sitä, mihin aikaani käytän ja millaisessa ympäristössä aikaani vietän? Kuinka paljon käytän rahaa asioihin, joita en suuremmin arvosta ja kuinka vähän arvostamiini asioihin? Kyllä paljolti tulee elettyä autotunetuksella, kerran on jotain ryhdytty tekemään ja sillä jatketaan, kunnes joku siellä radan päässä sanoo, että rata loppui jo. Tästä ei ollut tarkoitus tulla näin dramaattinen elämän päättymiseen viittaava kuvaus. Ei tarvitse mennä ihan kuoleman porteille. Mutta sopii sitäkin miettiä.

Olen saanut olla pitkästä aikaa Kuhmossa. Edellisestä vierailusta onkin kulunut jo aikaa, aivan liian kauan aikaa, huomasin. Olen tavannut ihania ihmisiä ja kuullut heidän fiksuja ajatuksiaan asumisesta ja elämisestä Kuhmossa. Olisi TV-sarjan tai suoratoistopalvelun arvoinen juttu: keskustelua toisilla silmillä tätä maata katsellen. On ihana kuulla niistä asioista, joita täällä eläessä arvostaa ja mitä ei. Monilla meistä on kokemusta asumisesta erilaisissa paikoissa ja se on yksi keino pistää itsensä pohtimaan eri asioiden arvoa juuri minulle. Nuoruudessani asuin pienen ajan USA:ssa ja sen jälkeen väitän ymmärtäväni pienesti paremmin, mitä on olla vähemmistöön kuuluva. Washington D.C. :n jälkeen osasin myös esimerkiksi turvallisuutta arvostaa lujemmin: on hienoa kun ei lähtökohtaisesti ottaen tarvitse olla kovin huolissaan, miten tässä käy. Nuo ovat suuruusluokassa isoja asioita, mutta entä vähemmällä puheella olevat?  Tänään keskusteluissa huomasin pysähtyväni miettimään sellaisia asioita kuin: minäkään en tykkää yhtään jonottaa. En ihmis- enkä autojonoissa. On ihanaa päästä kulkemaan sujuvassa liikenteessä. Minäkin pidän valkoisesta talvesta ja lumesta. Arvostan kovasti kulttuuripalveluita ja niiden läheisyyttä. Käytänkö niitä? Hämmästyin, kun Kuhmoon pääkaupungista muuttanut sanoi käyttävänsä täällä kulttuuripalveluita kymmenen kertaa enemmän kuin Helsingissä asuessaan. Miksi? Koska ne ovat kätevästi lähellä, monipuolisia, matalan kynnyksen palveluita ja hintakaan ei ole huima. Minustakin on mukavaa, että pääosa omaisuudestani ei ole kiinni asumisessani, vaan rahaa jää säästöön ja muuhun tekemiseen elämässä. Mahtavan hienolta tuntuu myös apu, mitä ihmiset tarjoavat kun pientä tai suurta pulmaa tulee eteen. Ilahduin suunnattomasti, miten joustavasti ratkaisu auton tarpeeseeni tuli paikalliselta autoliikkeeltä. Ja asian selvittely alkoi heti toteamuksella: kyllä me sulle auto jostain saahaan. Ja saatiin. Jotain hassua tässä on, että toisaalla on paljon ihmisiä, joilla ei ole varaa asua siellä ja toisaalla on työvoimapula ja halpa asuminen. Toisaalla on yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja naapuriapua ja toisaalla yksinäisyyttä ja turvattomuutta. En väitä, että missään näiltä kokonaan vältytään, mutta aika ajoittainen arviointi, missä minun paras paikkani nyt juuri, tässä elämäntilanteessa voisi olla, olisi varmaan aika ajoin kohdallaan.

Mutta kyllä tulee oltua vähän nöhverö. Ja uskottua, että kaikki haluavat asua kaupungeissa. Haluanko minä? Jos juuri nyt tekisin arvion, voisin hyvinkin elää täällä rönttösiä syöden ja koskea kuunnellen. Koska rönttöset ovat tässä loppu, lähden metsästämään ruokaa. Ja Kuhmossa metsästämisen pitäisikin olla helppoa!

 

Pirjo Ala-Hemmilä, Kuhmo-hurmion päivänä

PIrjo Ala-Hemmilä

Pin It on Pinterest

Share This