Kunnan henkilöstön ja poliitikkojen oikeusturvan kannalta on tärkeää tietää, missä menee sallitun ja kielletyn vieraanvaraisuuden raja. Edustaminenkin nähdään nykyisin välillä lahjontana julkisessa keskustelussa. Tavanomaista suhdetoimintaa ei tulisi sekoittaa lahjontaan ja näitä tavanomaisen edustamisen tilanteita tulisikin selkiyttää viranomaisten ohjeistuksissa. Organisaatioiden olisi rohkeasti hyväksyttävä ohjeistuksia siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Tätä kautta organisaatiot ottavat myös vastuuta oman organisaationsa toiminnasta eivätkä jätä virkamiehiä tai työntekijöitä omillensa.

Rikoslain esityöt ja oikeuskäytäntö eivät välttämättä tarjoa selkeää johtolankaa siihen, mikä on tavanomaista vieraanvaraisuutta vaan organisaation on itse luotava nämä reunaehdot. Käytännössä kunnan päättäjät ja virkamiehet ovat ainoita tahoja, jotka tietävät, millaisia epäasiallisia vaikutusyrityksiä poliitikkoihin ja virkamiehiin kunnassa kohdistuu. Tästä syystä kunnassa olisikin syytä laatia tarkat eettiset ohjeet huomioiden käytännön tilanteet.

Organisaation ja esimiesten vastuusäännöksiä lahjontatapauksissa tullaan julkisella sektorilla todennäköisesti tulevaisuudessa tiukentamaan. Tällä hetkellä vastuusäännökset käytännössä puuttuvat. Yksittäinen virkamies tai työntekijä kantaa lahjontatapauksessa rikosoikeudellisen vastuun tällä hetkellä yksin. Selvää on, että työantajan tulee olla julkisella sektorilla vastuussa henkilökunnan epäasiallisesta menettelystä, josta se on tietoinen ja johon se ei ole tarpeeksi puuttunut. Näin on tilanne yksityiselläkin sektorilla.

Suomessa on tällä hetkellä rikoslaissa yhteensä 14 eri lahjusrikostunnusmerkistöä. Julkiseen sektoriin liittyvillä lahjusrikossäännöksillä suojellaan julkisyhteisön päätöksenteon riippumattomuutta sekä laajemmin kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan. Nykyisten elinkeinotoimintaan liittyvien lahjusrikossäännösten tarkoituksena on ensisijaisesti suojata elinkeinonharjoittajan luottamusta alaisiinsa ja päämiehen luottamusta toimeksisaajaan sekä jossain määrin kilpailevien elinkeinonharjoittajien toimintaedellytyksiä.

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö ja keskinäinen riippuvuus lisääntyvät jatkuvasti. Lisäksi kunnat ulkoistavat ja yhtiöittävät toimintojaan. Julkisen ja yksityisen sektorin välisen yhteistyön asianmukaisuuden eri muotoja tulisikin arvioida samojen säännösten valossa kuin yksityisen sektorin toimijoiden yhteistyön asianmukaisuutta. Nämä seikat nostattavat esille kysymyksen, olisiko yksityisen ja julkisen sektorin lahjusrikossäännökset syytä yhdistää?

Koska elinkeinotoiminnan lahjusrikoksilla suojataan nykyisin ensisijaisesti elinkeinonharjoittajan (työnantajan) ja päämiehen luottamusta, elinkeinotoiminnan lahjusrikokseen syyllistymisen poistavana elementtinä toimii vielä nykyisin työnantajan tai päämiehen tietoisuus ja hyväksyntä itse menettelylle. Tämä perustuu kantaan siitä, ettei yhtiön omistajaa voi lahjoa. Kun pohdimme sitten eteenpäin, mikä taho yrityksessä voi antaa tällaisen suostumuksen lahjuksen vastaanottamiseen, olemme harhapoluilla. Nykyisten kilpailuoikeudellisten säännösten valossa tämänkaltaista suostumusta ei voida antaa. Elinkeinotoiminnan lahjusrikosten suojelukohde olisikin siirrettävä toimiviin markkinoihin ja kilpailuoikeudellisiin näkökohtiin. Lahjusrikossäännösten yhdistäminen voisi toimia ratkaisuna näissäkin tilanteissa.

Lahjusrikosoikeudenkäynneissä esitetään harvoin vahingonkorvausvaatimuksia tai taloudellisen hyödyn menettämisvaatimuksia, mikä on erikoista ottaen huomioon näiden rikosten yhteiskunnalliset negatiiviset vaikutukset. Lahjusrikoksissa saattaa usein olla sellainen tilanne, että tietty seuraus olisi voinut aiheutua myös laillisen julkisen päätöksenteon tai laillisen liiketoiminnan puitteissa eli seuraus olisi myös voinut syntyä ilman lahjontaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lahjusrikoksella aikaansaatua vahinkoa tai hyötyä olisi erikseen arvioitava. Lahjonnan yhteydessä tarjottu epäasiallinen etu on rikoksentekoväline, joka sen vastaanottanut taho tuomitaan erityissäännöksen nojalla menettämään. Se, millä tavoin lahjuksen antanut on saanut taloudellista hyötyä lahjonnasta on kuitenkin nimenomaan rikoksella saatua taloudellista hyötyä, jota tullaan todennäköisesti arvioimaan laajemmin tulevaisuudessa rikosprosessissa.

Nykyisin vastuullisuuskysymykset kuten korruption torjunta ovat nousseet esiin monissa yhteyksissä.  Kunnat voivat edistää yhteiskuntavastuuseen liittyviä näkökantoja nimenomaan hankinnoissa ja valitessaan yhteistyökumppaneitaan. Tällä tavalla julkisia varoja voidaan kanavoida paremmin vastuullisesti johdettuihin yrityksiin.

OTT Tanja Mansikka (http://www.mansikkalaw.fi/) on tutkinut väitöskirjassaan lahjusrikoksia ja niihin liittyviä virkavastuukysymyksiä. Väitöskirja on ladattavissa ja luettavissa tällä sivustolla.

Eettiset pelisäännöt ja korruption vastaiset ohjeet lisääntyvät kunnissa, mikäli sinuakin kiinnostaa, niin täältä lisätietoa meidän palveluistamme: Hallintoakatemia, eettiset pelisäännöt.

PIrjo Ala-Hemmilä

Pin It on Pinterest

Share This