Osaamisen kehittämisen on todettu olevan yhteydessä motivaatioon. Kaikille organisaatioille on nykymaailmassa tärkeää huolehtia siitä, että työntekijöiden taidot ja kyvyt tehdä työtä ovat ajan tasalla. Työn tehokkuusvaatimukset ja muun muassa kiihtyvällä vauhdilla kehittyvä teknologia asettavat jatkuvasti uusia vaatimuksia ihmisten osaamiselle.

Osaamisen kehittäminen voi olla osaamisen päivittämistä, laajentamista, syventämistä tai kokonaan uudelleen suuntaamista. Henkilökohtaisella tasolla osaamisen kehittäminen jatkuu parhaimmillaan koko työuran ajan. Yksilötasolla osaamisen kehittäminen lähtee omista uratavoitteista, halusta pärjätä työssä tai mielenkiinnon kohteista. Organisaatiotasolla osaamisen kehittämisen tulisi lähteä strategisista tavoitteista.

Työpaikoilla tapahtuvassa osaamisen kehittämisessä esimiehillä on merkittävä rooli. Esimiehen tulisi kyetä kartoittamaan olemassa olevaa osaamista, tunnistamaan osaamisvajeita, auttamaan kehitystavoitteiden määrittelyssä sekä mahdollistaa kehittyminen.

Mutta ei riitä, että organisaatio ja esimies kokee kehityksen tärkeäksi. Vielä tärkeämpää on, että työntekijä itse on kiinnostunut ja ottaa vastuuta omasta kehittymisestään.

Osaamisen kehittämisen haasteet

Valitettavan usein osaamisen kehittämistä ei nähdä riittävän tarpeellisena investointina organisaation kilpailukykyyn. Ongelmana usein on se, että kehittämisen yhteys organisaation tuloksellisuuteen sekä henkilöstön työkykyyn ja työmotivaatioon on vaikea hahmottaa.

Haasteena saattaa olla myös suunnitelmallisuuden puute sekä se, että prosessi jää irralliseksi organisaation strategiasta ja tavoitteista. Suunnitelmallisuuden puute saattaa joissakin tapauksissa lähteä jo tarpeen tunnistamisen puuttumisesta eli kehitetään vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Työntekijälla haasteena on useimmiten resurssien vähyys, ennen kaikkea ajanpuute sekä suunnitelmallisuuden ja tiedon puuttuminen.

Miten osaamista kehitetään työpaikoilla?

·      Oman alan seminaarit ja konferenssit

·      Tutkintoon johtava lyhyt tai pitkäkestoinen koulutus

·      Muu lyhyt tai pitkäkestoinen koulutus

·      Organisaatiokohtaisesti toteutettavat koulutus- ja kehittämisohjelmat

·      Coachaus, sparraus ja mentorointi (henkilökohtainen tai ryhmässä)

·      Työnkierto

·      Työnohjaus

·      Osallistuminen oman työpaikan tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja projekteihin

·      Ammattikirjallisuuden ja –lehtien seuraaminen

Osaamisen kehittäminen on tärkeä strateginen ratkaisu kunnissa. Kehittämällä osaamista, turvataan kunnan henkilöstön ammattitaito ja kuntalaisten palvelujen laatu. Samoin pystytään paremmin vastaamaan rekrytoinnin haasteisiin, jotka lisääntyvät useilla aloilla nyt ja tulevina vuosina. Uudessa kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon myös henkilöstöpolitiikka.

Ulla Vilkman, HR-kehittämiskonsultti, Master Suomi Oy ja Tuuli Tarukannel, erityisasiantuntija, Hallintoakatemia

Lisää aiheesta

Kysely osaamistarpeista kuntatyötä tekeville Työ on muutoksessa ja muutos vaikuttaa myös kuntiin. Päivä päivältä vaaditaan erilaista osaamista mitä aikaisemmin. Oman osaamisen kehittäminen on tär...
Osaamisen kehittäminen kunnassa Osaamisen kehittämisen on todettu olevan yhteydessä motivaatioon. Kaikille organisaatioille on nykymaailmassa tärkeää huolehtia siitä, että työn...
Maksuton webinaari: Kuinka saada koulutussuunnitel... Ilmoittaudu nyt webinaariin:Ota kunnan koulutussuunnitelmasta kaikki hyöty irtito 16.6. klo 15.00 - 15.45Kunnilta on edellytetty lakisääteistä koulutu...
Kirmaa vapautunein mielin kesälomille – ilmo... Jos jokin asia on pysyvää työelämässä(kin), niin se on muutos. Pidä huoli oman osaamisen päivittämisestä!Helpoiten pysyt ajan tasalla esimerkiksi uude...
Tuuli Tarukannel on FacebookTuuli Tarukannel on LinkedinTuuli Tarukannel on Youtube
Tuuli Tarukannel
ErityisasiantuntijaHallintoakatemia
Olen kuntia eri puolilla maata ja erilaisissa tehtävissä katsonut HTM. Kiinnostuksen kohteinani on kaikki kuntiin ja hallintoon liittyvä. En ole törmännyt ongelmaan, joka ei ratkeaisi lukemalla Harjula-Prättälää tai juoksemalla.
Asiasanat:

Pin It on Pinterest

Share This