Eräs Suomen mittakaavassa suuri kaupunki ilmoitti viime vuoden lopulla laatineensa hankintaohjelman, joka ohjaa jatkossa kaupungin kaikkia hankintoja paikalliseen suuntaan. Kaupungin tavoitteena on tiedotteen mukaan saada paikallisten yrittäjien osuus nousemaan kaupungin sopimuksiin perustuvassa palveluntuotannossa.

Kun mainittu linjaus uutisoitiin melko yksioikoisesti siten, että kaupunki ”lisää hankintojen paikallisuutta”, nousivat monella hankinta-asiantuntijalla todennäköisesti ihokarvat pystyyn. Suoraviivainen paikallisuuden suosiminen on nimittäin julkisten hankintojen parissa työskenteleville tuttu miina. Mainittu kaupunki olikin kuulemma saanut lakikonsulteilta välitöntä palautetta linjauksen lakiperusteista.

Kunnallisvaltuutetuille ja viranhaltijoille hankintaohjelman tavoite kuulosti todennäköisesti hyvin luonnolliselta – jopa itsestään selvältä. Sama paikallisuutta edistävä lähtökohta pätee hyvin pitkälti minkä tahansa kunnan mihin tahansa hankintaan. Keskeisenä tavoitteena on seudun kilpailukyky ja palveluntuotannon paikallinen palvelevuus, ainakin kun hankintayksiköltä tai seudun yrittäjiltä kysyy.

Mainitun kaupungin hankintaohjelma tai sitä koskeva uutisointi ei lopulta sisältänyt mitään eriskummallista, sillä kaupunki tiesi mitä oli tekemässä. Paikallisuuden painottaminen ”hankintalain sallimissa rajoissa” sisältyi jo lähtökohtaisesti hankintaohjelmaan. Poliittisessa käsittelyssäkin kaikki aihetta ympäröivät näkökulmat osattiin huomioida.

Tapaus on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä se sivuaa yhtä julkisten hankintojen ikuisuusongelmaa ja tuo hienosti esiin aiheeseen liittyvät jännitteet. Ensinnäkin, paikallisuuden ja lainsäädännön suhde julkisissa hankinnoissa ei ikinä ole ongelmaton. Toiseksi, hankintojen paikallinen palvelevuus tarkoittaa eri asioita riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Kolmanneksi – ja tämä tärkeimpänä – hankintoja voidaan ohjata paikallisiksi lain puitteissa, kunhan hankintayksikkö osaa asiansa.

Hankintalaki vs. paikallisuus

Suomen kansallisessa hankintalainsäädännössä ei ole suoraa mainintaa paikallisuuden rajoittamisesta. Yleisellä tasolla paikallisuuden suosimista kuitenkin rajoittavat lakiin kirjatut perusperiaatteet, jotka koskevat muun muassa tarjoajien syrjimätöntä kohtelua ja kilpailun rajoittamisen kieltoa. Viime kädessä kyse on siitä, että kun hankintayksikön määrittelemä tuote tai palvelu voidaan toimittaa määritellyin ehdoin, ei palveluntuottajan sijainti enää saa olla faktori. Toisin sanoen, paikallisuus ei saa olla tarjouksen jättämistä rajaava soveltuvuusvaatimus tai tarjousten vertailussa pisteytettävä valintakriteeri.

Tarkemmat reunaehdot paikallisuudelle tulevat hankintadirektiivistä ja sen tulkinnoista. Direktiivin taustalla on EU:n tavoitteet Euroopan laajuisten sisämarkkinoiden ja valtiorajat ylittävän kaupan suhteen. Paikallisuuden suosiminen kilpailutuksissa tulee luonnollisesti tällaisen tavoitteen tielle. Sisämarkkinoiden edistäminenkin on linjauksena melko yleinen, mutta oikeuskäytäntö on konkretisoinut sitä koskevat käytännön vaatimukset: EU-tuomioistuin on todennut, ettei sijaintivaatimuksia voi käyttää osana kilpailutuksen kriteeristöä.

Paikallinen palvelevuus on katsojan silmässä

Laillista tai ei, paikallisuus on näkökulmana aina läsnä kunnan hankinnoissa. Paikallisen elinvoiman edistäminen voi vaikuttaa tavoitteena yksiselitteiseltä: paikallista yrittäjyyttä pitää mahdollisuuksien mukaan tukea ja veroeuroja pitää pyrkiä jättämään seudulle. Tämän tavoitteen jakavat yleensä niin virkamiehet kuin paikallispoliitikotkin – eli kaikki, jotka seudun hankinnoista ylipäänsä päättävät.

Kun paikallista elinvoimaa tarkastellaan eurojen näkökulmasta, on yllä mainittua lähtökohtaa vaikeaa haastaa. Luonnollisin vasta-argumentti on se, että paikallisuudella on usein hintalappu. Mutta vaikka paikallisten palveluntuottajien hinnat olisivatkin korkeat, jäävät palveluntuotannosta maksetut eurot seudulle ja kanavoituvat sitä kautta osin takaisin kunnalle. Samalla vahvistetaan paikallista yritystoimintaa.

Julkisia hankintoja ei kuitenkaan voi miettiä ainoastaan eurojen kautta. Kun paikallisella palvelevuudella tarkoitetaan seudun taloudellista elvyttämistä, ei palvelevuuden mittari ota lainkaan kantaa palvelun laatuun. Palveluntuottajiksi valitut paikalliset yritykset eivät välttämättä tuota palvelua sen laadukkaammin, kuin ulkopaikkakuntalaiset kilpailijansa. Jos veroeuroja silti kanavoidaan hinnasta riippumatta paikallisille yrityksille, voivat sopimuksen loppukäyttäjät olla pahimmassa tapauksessa pettyneitä sekä palvelun hintaan että laatuun.

Paikallista palvelevuutta voidaan miettiä myös kuntalaisen kannalta. Vaikka seudun elinvoiman edistäminen hankittavan palvelun hinnasta ja laadusta riippumatta on poliittisesti ymmärrettävää, ei tavallinen veronmaksaja välttämättä allekirjoita tavoitetta. Kunnan kilpailuttamien palveluiden hinta ja laatu nimittäin heijastuvat viime kädessä kuntalaisen palvelukokemukseen. Paikallinen palvelevuus voikin tarkoittaa myös sitä, että kuntalainen saa kunnan järjestämät palvelut edullisesti ja laadukkaasti. Tätä tavoitetta ei suoraan edistä paikallisten palveluntuottajien suosiminen kilpailutuksissa.

Paikallinen palvelevuus – haastavaa, mutta mahdollista

Jokaiseen hankintaan liittyy omanlaisiaan ulottuvuuksia, joiden valossa onnistumista tai epäonnistumista voidaan arvioida. Myös paikallisuus saa hankinnan kohteesta riippuen erilaisia elementtejä, jolloin yleispätevää totuutta paikallisen elinvoiman edistämiseen kilpailutuksella on vaikeaa jäsentää.

Varmaa on kuitenkin se, että paikallisen palvelevuuden suuntaviivat ovat aina löydettävissä, ja kilpailutuksessa voidaan ottaa paikallisuus huomioon laillisesti ja kaikkia sidosryhmiä palvelevalla tavalla. Vaikka paikallisuutta ei saa suoraan edellyttää palvelua tuottavalta yritykseltä, voidaan paikallinen palvelevuus huomioida monella muulla tavalla tarjouspyynnössä. Sopimusrakenteessa, hankintakokonaisuuden osittamisessa ja hankinnan kohteen määrittelyssä voidaan kaikissa tehdä sellaisia valintoja, jotka edistävät paikallisten yritysten kykyä tarjota ja menestyä tarjouskilpailussa. Tällaiset määritykset ovat kilpailutustekniikkaa.

Paikallisuuden huomiointi kilpailutuksessa tarkoittaa usein kompromissien tekemistä, sillä kaikkia hankinnan sidosryhmiä (hankinta-asiantuntijat, viranhaltijat, sopimuksen loppukäyttäjät, poliitikot, kuntalaiset) on hankalaa miellyttää yhdellä ratkaisulla. Paikallisen elinvoiman kannalta hyvä hankinta onkin yksinkertaisesti sellainen, jossa kaikki hankinnan kokonaistaloudelliseen edullisuuteen liittyvät tekijät osataan hahmottaa – olipa hankintatekninen ratkaisu mikä tahansa.

Mitä siis ovat tekijät, joiden kautta paikallista palvelevuutta kannattaa miettiä? Niitä ovat ainakin hankintasopimuksen luonne (kertahankinta, pitkä sopimus, puitejärjestely…?), hankinnan tarkoitus (kunnan omiin hankintoihin, kuntalaispalvelu…?), hankinnan kriittisyys, hankinnan arvo, markkinarakenne ja kilpailu, paikallisen palvelutarjonnan määrä ja laatu, järkevin hinnoittelumekanismi, loppukäyttäjien erilaiset tarpeet, logistiset haasteet sekä hankinnan kohdetta ympäröivät lisäpalvelut ja laatutekijät.

Miten voit ottaa paikallisuuden huomioon julkisia hankintoja tehdessä?
Tervetuloa Hallintoakatemian 6.5.2019 klo 9-11 järjestämään
Julkiset hankinnat ja paikallisen elinvoiman vahvistaminen -etäkoulutukseen,
jossa kouluttajana toimii KuntaPro Oy:n hankintapäällikkö Riku Heino.

Kirjoittaja Riku Heino toimii hankintapäällikkönä KuntaPro Oy:ssä.
Hallintoakatemia

Pin It on Pinterest

Share This