Seurakuntayhtymät

Seurakuntayhtymät ovat vastuussa seurakuntien talouden kokonaisuudesta. Pyrkimyksenä on, että jokaisella organisaation sisällä on yhteinen käsitys talouden seurannan tehtävästä ja toimenpiteistä. Taloudenhoidon lisäksi seurakuntayhtymien toimintaan kuuluu valtuustotoiminta sekä siihen liittyvät kokous- ja päätöksentekomenettelyt.

Tarjoamme tilauskoulutusta seurakuntayhtymille moninaisiin tarpeisiin. Tarjontaamme kuuluvat muun muassa julkisuuteen ja salassapitoon, kokouskäytäntöihin, päätöksentekoon tai hankintoihin liittyvät koulutukset. Osaamiseemme kuuluvat myös yksittäisten toimien ja luottamushenkilöiden koulutus. Organisaationne tarpeen mukaan koulutusta voidaan järjestää myös liittyen hallitustyöskentelyn kehittämiseen, eettisiin pelisääntöihin, korruption vastaiseen toimintaan sekä työyhteisöjen kehittämiseen.

Hallintoakatemialla on pitkä kokemus organisaatioiden kehittämisestä ja tilauskoulutusten räätälöimisestä juuri tietyn organisaation tai yhteisön tarpeisiin.

Tilauskoulutusta varten kouluttajalle on mahdollista lähettää ennakkotietoja sekä -kysymyksiä, jotta kouluttaja pääsee tarttumaan juuri tiettyä organisaatiota koskeviin seikkoihin.

 

Esimerkkiohjelma talouskoulutuksesta:

  • Säädöstausta ja talousarvion merkitys
  • Taloussuunnittelu
  • Talousarvion laadinta ja sisältö, talouden tasapainovaatimus
  • Talousarvion toteutumaseuranta
  • Käyttötalous
  • Poistot
  • Investoinnit

 

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous:

Kerttu Pöntinen

kerttu.pontinen@hallintoakatemia.fi

puh. 040 257 9656

Ota yhteyttä tai pyydä tarjousta.

Pysy pätevänä. Toimimme tulkkina työelämän muuttuvissa kiemuroissa.

Nojaamme vankkaan asiantuntemukseen ja kehitämme kuntakentän osaamista kanssasi.

Hallintoakatemian asiakaspalvelu:
info@hallintoakatemia.fi
Puh. 040 656 9684

Haluatko ajantasaiset tiedot koulutuksista suoraan sähköpostiisi?

MUITA PALVELUITAMME