Somessa toimimisen ABC

Some on tärkeä viestinnän alusta, jonka avulla voi välittää tietoa eri sidosryhmille, oppia uutta ja vaikuttaa jopa organisaatioiden maineeseen. Kuten kaikessa viestinnässä, myös some-viestinnässä on riski sille, että viestintä epäonnistuu. Miten sitten somessa voi oikein pärjätä? Tässä blogikirjoituksessa on siihen muutama vinkki!

Ensinnäkin tärkeintä on muistaa arvostus ja kunnioitus muita kohtaan. Tämän muistamalla pääsee jo hyvinkin pitkälle. On kuitenkin otettava huomioon, että vaikka itse muistaisi kunnioittavan käytöksen, kaikki muut eivät aina toimi somessa nätisti. Jotkut saattavat yrittää jopa tahallaan provosoida muita. Kannattaakin miettiä, onko provosoivat somepostaukset sellaisia, joihin kannattaa lähteä mukaan keskustelemaan. Provosointia voi välillä olla kuitenkin vaikea tunnistaa. Ei silti haittaa, vaikka kommentoisi toisen provosoivaan somepostaukseen, jos oma vastaus on asiallinen ja kunnioittava.

Joskus somessa keskustelu voi mennä myös häirinnän ja kiusaamisen puolelle, mikä ei ole ikinä hyväksyttävää ja siihen tulee puuttua. Jos kohtaa tällaista käyttäytymistä somessa muihin tai itseen liittyen, voi kertoa, että häirintä ja kiusaaminen ei ole soveliasta. Keskustelu on kuitenkin somessa olennaista, joten vaikka olisi asioista hyvinkin eri mieltä, some voi olla parhaimmillaan hyvä keskustelualusta, jolla voi myös oppia uutta. Arvostavan ja kunnioittavan käytöksen avulla voi välttyä edellä mainituilta ongelmilta.

Somessa ei voi aina toimia pelkästään yksityishenkilönä, vaikka tahtoisi. Jos toimii esimerkiksi kunnassa luottamushenkilönä tai töissä, somessa voidaan luulla, että mielipiteet ovat kunnan virallisia näkemyksiä. Tämä kannattaa muistaa somepostauksia tehdessä esimerkiksi painottamalla sitä, että mielipide on henkilökohtainen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikissa tapauksissa tämä ei edes ole mahdollista. Esimerkiksi voisi olla erikoista, että kunnan ympäristötoimesta vastaava henkilö kertoisi somessa pitävänsä kierrättämistä turhana tai rehtori toteaisi, että oppimisesta ei oikeastaan ole mitään hyötyä.

Lopuksi on hyvä muistaa, että some on täynnä negatiivisuutta, mutta ihmiset kaipaavat myönteistä sisältöä ja innostuvat siitä. Ikävistäkin asioista on hyvä keskustella, mutta ne saavat usein paljon enemmän tilaa kuin myönteiset asiat, vaikka myönteisiä asioita olisi jopa enemmän. Kannattaa siis iloita ja kertoa pienistäkin positiivisista asioista! Esimerkiksi kertominen lemmikeistä, onnistumisen hetkistä tai positiivisesta palautteesta voi piristää muidenkin päivää. Somen vaikutus maineeseen kannattaa muistaa, sillä jos esimerkiksi kunnasta kerrotaan vain negatiivisia asioita, vaikka positiivisia asioita olisi vähintäänkin yhtä paljon, ihmiset tulevat muistamaan vain negatiiviset asiat. Täten kuntienkin pienistäkin onnistumisista kannattaa aina kertoa!

Hallintoakatemian webinaarissa Miten toimin luottamushenkilönä somessa hyvin? syvennytään luottamushenkilöiden viestintään somessa. Webinaari järjestetään 1.9.2022 klo 15–17. Lue lisää ja ilmoittaudu täältä.

Kirjoittajana hallinnon assistentti Julia Malvikko Hallintoakatemiasta

LUE MYÖS