Syksy on täynnä uusia alkuja

Syksy on suosikkivuodenaikani. Luonto tarjoaa kauniita värejä ja syysmyrskyt näyttävät luonnon voiman. Syksyn on minulle uusien alkujen aikaa. Silloin avataan kouluissa uudet vihot ja kirjat ja oppilaat ovat uuden tiedon äärellä. Olen bongannut jo monta mielenkiintoista koulutusta Hallintoakatemian syksyn koulutustarjonnasta, jotka olisin halunnut tuekseni opettajan työhön.

Aiheet kiinnostavat edelleen. Mitkä ovat opettajan toiminnan rajat? Siitä kerrotaan webinaarissamme Opettajan toiminnan rajat ja oppilaan oikeudet. Mitä uudet arviointikriteerit tuovat opettajan työhön, entä uusi OPS? Asian läpikäynti webinaarissa LOPS: Arviointityö ja -taidot uuden OPS:n mukaan. Miten auttaa nuorta vaikeassa tilanteessa ja tunnistaa avun tarve? Niin tärkeä aihe on käsittelyssä webinaarissamme Nuoren pahan olon tunnistaminen: Miten tuen vaikeassa tilanteessa olevaa nuorta arjen työssäni? – Hallintoakatemia

Hallintoakatemian koulutukset perustuvat siihen, että niiden sisällöt on rakennettu kunnan asiantuntijoiden toiveiden pohjalta. Tieto ja keskustelut kunta-alan ammattilaisten kanssa on pohjana kohdennettujen koulutusten sisällöissämme. Tarjoamme täsmätietoa ammattilaisille ja vapautamme ammattilaisten aikaa oikeisiin töihin tiedon etsimisen sijaan.

Uralla eteneminen vaatii usein täydentävää koulutusta.  Hallintoakatemian rehtoreiden opetuskokonaisuus on juuri päivitetty ja uusittu vastaamaan uusia Opetushallinnon tutkinnon vaatimuksia. Opettajien kiireet huomioiden sen toteutus on monimuotokoulutuksena verkkokurssina, jolloin on mahdollista kouluttautua oman aikataulun puitteissa ja tahtiin. Opetushallinnon tutkintoon valmentava kurssi – Hallintoakatemia

Hallintoakatemialla on syksylle paljon tarjontaa sivistyspuolelle koulusihteereistä, opettajiin, rehtoreihin ja sivistysjohtajiin suunnattuna. Toteutamme webinaarien lisäksi räätälöityjä koulutuksia ja koulutuspäiviä, pidempiä verkkokurssikokonaisuuksia, VESO-koulutuksia ja kouluverkkoselvityksiä.

Hallintoakatemian koulutuksissa on aiheita, jotka ovat toteutettavissa osana VESO-koulutuspäiviä. Ja tarvittaessa teemme myös räätälöidyt kouluverkkoselvitykset.

Eikä siinä vielä kaikki. Koulutusten hyödyntämistä voi testata webinaari- tai tilauskoulutukseen tilaushetkellä erikseen tilattavan eTentin avulla. Osassa koulutuksista se on valmiiksi mukana.

Hintaetuja on mahdollista saada ryhmäilmoittautumisilla tai Hallintoakatemian koulutuslisenssillä. Sillä henkilöstö voi osallistua rajoittamattomaan määrään Hallintoakatemian webinaareja tai poimia koulutuksen tallennekirjastosta.

Yli 90% Suomen kunnista pysyy pätevänä kanssamme. Täältä löytyvät asiakastarinamme. Hallintoakatemia – tarinamme ja referenssejä – Hallintoakatemia

Meillä on sivistystoimelle suunniteltuja koulutuksia varhaiskasvatuksesta lukioon – eikä tarjoamamme tietenkään rajoitu vain sivistystoimeen. Lisätietoa meistä Hallintoakatemia– Pysy pätevänä.

Mukavaa syksyä toivottaen,

Hanne

LUE MYÖS