Nainen oli saavuttanut tukevasti sekä keski-iän että loivan mäen nyppylän laen ja pysähtyi. Toukokuinen ilmavirta pyöritteli kampauksesta karanneita hiussuortuvia ja tunki siitepölyä sieraimiin. Lämmin valo tervehti talven jäljiltä kalvakkoja kasvoja. Nainen arvioi tilannetta: laskeako vai eikö laskea, kas siinä vasta pulma.

Oli vaalipäivä. Aikaa työltä armahtavaan suvivirteen oli vain pari viikkoa. Nainen perheineen oli juuri palailemassa äänestämästä. Hän oli lainannut poikansa potkulautaa ehtiäkseen nopeammin vaihtamaan äänestysmekon urheilukuteisiin ennen futistreenejään. Muu perhe käveli vielä jossain satojen metrien päässä. Hän oli yksin ja hengitti syvään. Kevät oli aina ollut hänen lempivuodenaikansa: maa heräili, oravat ruskettuivat, vihreys räjähti lehvistöihin aina yhtä äkkiä, vaikka hiirenkorvia kuinka yritti tarkkailla. Kyllä. Kevät oli paras.

Laskeako vai eikö laskea, kas siinä vasta pulma. Asfaltoitu tie vietti hyvin loivasti kotipihaan, mutta nainen oli silti pysähtynyt epäröimään. Olisiko viisainta taluttaa potkulauta? Sen hyvin loivan mäen alla, keskellä virheetöntä asfalttia, erottui nimittäin viidentoista senttimetrin levyinen hiekkakaistale, jonka taloyhtiön salaojaputkittajat olivat jättäneet jälkeensä. Se laittoi epäröimään. Potkulautailu oli alun horjunnan jälkeen alkanut sujua. Tasapaino toimi. Vihreä kesämekko ja keltainen käsilaukku olivat heiluneet dynaamisesti puolelta toiselle, kun hän oli rullaillut pyörätiellä. Silti hän epäröi. Vaikka toisaalta hyppiväthän skeittaritkin helposti laudoillaan yli vaikka minkälaisista esteistä ja tässä oli kyseessä ihan mitätön hiekkakaistale. Pikkiriikkinen määrä hiekkaa. Ihan mikroskooppinen hiekkaeste. Sen yli voisi varmasti liidellä yhtä mallikkaasti kuin keski-iän kriisin – sivumennen sanoen hän ei ollut elämässään onnistunut liitelemään vielä yhdenkään ikäkriisin yli. Eihän kyse ole muusta kuin ajoituksesta! Kyllä! Koivun oksalla orava jähmettyi. Sen nenä värisi ja silmät tapittivat.

Nainen potkaisi varovasti vauhtia ja alkoi hitaasti liukua kohti kotipihaa. Hän oli vapaa. Hän oli nuori. Hän oli voittamaton! TÖKS! Etupyörä hukkui lentohiekkaan. Nainen lensi vasemman olkapäänsä kautta kerien potkulaudan ohjaustangon yli ja laskeutui puoli-istuvaan asentoon. Kellohelmainen mekko levisi viuhkaksi ympärille. Käsilaukku laskeutui naapurin portaille. Potkulauta makasi kyljellään ja sen takapyörä yritti vielä laiskasti edetä. ”No se oli fiksu idea!” nainen tokaisi. Kyynärpää oli nirhautunut auki. Vasen polvi ja vasen kämmen tihkuttivat verta. Solisluu tuntui oudolta. Nainen katsoi ympärilleen. Pöly laskeutui. Aurinko paistoi. Linnut lauloivat. Naapureiden ikkunoissa ei onneksi näkynyt liikettä.

Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut olevansa niin elossa kuin istuessaan siinä tomuisella asfaltilla omanarvontunto ja vasenpuoli vartalosta ruhjottuina. Että voi vielä vanhemmalla iällä olla näin hullu! Että yhä edelleen kuvittelee itsestään liikoja! Että osaa edelleen yllättää itsensäkin! Että vielä ehtisi futistreeneihin, jos nyt nilkuttaisi vaihtamaan vaatteita. Nainen nousi ja keräsi tavaransa. Hän raahautui irvistellen kotiovelle. Ilma väreili. Lämmin, utuinen valo kehysti hänen kulkuaan. Orava kipitti koivun runkoa pitkin kotiin.

Katja Väyrynen

Tarinoitsija

 

PIrjo Ala-Hemmilä

Pin It on Pinterest

Share This