Tervetuloa Eduhousen ja Hallintoakatemian asiakasraatiin!

Vuosi on kulunut vauhdikkaasti Hallintoakatemian koulutustarjonnan kasvaessa ja palveluiden kehittyessä. Suurin muutos on ollut yrityskaupat Eduhousen kanssa, minkä ansiosta valittavanasi on nyt entistäkin enemmän uusia aiheita ja tapoja jatkuvan oppimisen kehittämiseen.

Meillä on ilo kutsua sinut asiakasraatiin, joka järjestetään etänä 30.11. klo 9-11.

Syksyn asiakasraadissa teemme yhdessä kurkistuksen tulevaan niin, että aamupäivän esitysten lisäksi myös sinä saat äänesi kuuluville. Tule mukaan keskustelemaan, jakamaan ideoitasi ja kertomaan, mitä voisimme tehdä paremmin!

Asiakasraadin ohjelma:

9.00 Asiakasraati alkaa – ota kuppi kahvia ja liity mukaan!

9.05 Juha Huhtanen – Tulevaisuudessa saat enemmän

Mikä Eduhouse vuosimallia 2023 oikeastaan on? Juha Huhtanen käy läpi yritysfuusioiden vuoden tarinan Eduhousella. Miltä Eduhouse tulee tulevaisuudessa näyttämään ja mitä me haluamme asiakkaillemme tarjota.

9:40 Tuuli Tarukannel – Mitä uutta Hallintoakatemian koulutuksissa ja mitä odotamme julkishallinnon osaamistarpeista?

Puheenvuorossa käsitellään tiiviisti sitä, mitä uutta Hallintoakatemian koulutuksissa tapahtuu nyt osana Eduhousea. Lisäksi pohditaan sitä, mitä uudistuksia ja ajankohtaista julkishallinnossa tapahtuu ja mitä koulutustarpeita/toiveita se synnyttää.

10:15 Marika Kotola ja Susanna Eerola – Jatkuva oppiminen on organisaation supervoima

Mikä yhdistää oppimiskykyistä osaajaa ja muutoskyvykästä työnantajaa? Miten uudistumista johdetaan? Marika ja Susanna summaavat satojen asiakkaiden pilvimatkoja käytännön esimerkkien kautta.

11:00 Asiakasraati päättyy – muista syödä lounasta 🙂

Pääset ilmoittautumaan tilaisuuteen täyttämällä lyhyeen lomakkeen täältä:

https://forms.office.com/r/qGSGic6fVS

Teams-linkki tilaisuuteen lähetetään viimeistään 29.11.

Hallintoakatemia on tunnettu asiakaslähtöisyydestään koulutustarjonnan suunnittelussa ja koulutusten tuotannossa. Samaan pyrimme tulevaisuudessakin Eduhousen osana toimiessamme. Näin tässä vaiheessa haluamme varmistaa, että asiakkaamme saavat äänensä kuultua! Syksyn asiakasraati on matalan kynnyksen keskustelutilaisuus, johon voit tulla jakamaan ajatuksiasi tai ihan vaan kuuntelemaan siitä, mitä tuleva tuo mukanaan. Tärkeintä, että liityt mukaan!

LUE MYÖS