Näin opiskelijana maaliskuu oli kyllä vuoden masentavin kuukausi. Vuoden ehkä odotetuimmat opiskelijatapahtumat vapun tienoilta peruuntuivat nopeammin kuin ehti ”COVID-19” ääneen lausua ja yliopiston luentosalien valkokankaiden tilalle tuli oman kodin neljä seinää sekä epätietoisuus siitä, miten kevään opinnot saatetaan loppuunsa. Tilanne, jossa luennot ja tentit yliopistolla muutetaan muihin tapoihin tuli toki yllätyksenä kaikille yliopistoyhteisössä, ei vain opiskelijoille. Sama pätee moneen muuhunkin ammattiin, jossa pakon sanelemana on siirrytty suorittamaan etätyötä.

Miten kevään etäopiskelut sitten sujuivat? No, olosuhteisiin nähden varsin hyvin. En toki voi puhua kuin hallintotieteiden opintojen ja oman tiedekunnan opiskelijoiden puolesta. Jälkikäteen kun on pohtinut kevään etätyöhön siirtymistä niin opintojen, opiskelijajärjestötoiminnan kuin oman työnkin osalta, niin voi todeta, että ongelmia oli jopa vähemmän kuin olisi odottanut. Virustilanteen tuoman pakon edessä löytyi monia uusia ja luovia ratkaisuja toteutuksista, joita yliopiston kursseilla käytetään. Palkkatyössäni tietyt haasteet onnistuttiin myös ratkaisemaan melko kivuttomasti. Etätyö on ollut kollegoiden keskuudessa pidettyä. Opiskelijajärjestömme Staabi ry järjestää keväisin valmennuskurssia hallintotieteisiin hakeville, ja myös tämä kurssi siirrettiin etäopetukseen. Hetkittäisesti se aiheutti paljon päänvaivaa, mutta toisaalta uusi tilanne tarjosi mahdollisuuden kasvattaa osallistujamäärää. Muutos ei siis ole aina pahasta, vaan tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia. Itselleni myös etäopiskelu on ollut koko opintojen ajan hyvin mieluisaa, joten voisi kuvitella kaiken olevan loistavasti. Asiat eivät tietenkään ole näin yksioikoisia.

Koronan alkuvaiheessa etätoimintaan liittyi olennaisesti tietynlainen uutuuden viehätys ja opiskelijaympäristössäkin näkyi useita erilaisia konsepteja etäosallistumisesta. Kuitenkin kevään mittaan oli myös selvästi havaittavissa kyllästymistä etäilyyn. Viimeistään vappuna oli itsellenikin selvää, että Zoom tai Teams videopuhelut eivät koskaan täysin korvaa samassa tilassa käytävää spontaania keskustelua. Neljänkin hengen puhelussa saadaan pahimmillaan sietämätön määrä toisten päälle puhumista, tätä on keväällä testattu monesti.

Tästä päästäänkin syksyyn, sillä nyt on paljon ollut kirjoittelua opiskelijoiden tapahtumista, samalla kun opinnot kuitenkin tapahtuvat lähes täysin etänä. En ajatellut ottaa kantaa tapahtumien järjestämisen puolesta tai vastaan, vaan tarjota yhden näkökulman siihen, miksi tapahtumia järjestetään. Tiedän itse useamman alan, jossa painotetaan alusta alkaen sosiaalisia verkostoja ja niiden luomista opintojen aikana juuri työelämän näkökulmasta. Moni voikin varmasti samaistua siihen, että on jossain kohtaa saanut joko työpaikan tai ainakin vinkin avoimesta työpaikasta tuttunsa avulla. Samalla opintojen perässä muutetaan Tampereellekin ympäri Suomea ja samalla jätetään oma tukiverkko aikaisemmalle asuinpaikalle. Paine uusien kontaktien saamiselle voi olla isokin ja tähän halutaan tarjota mahdollisuuksia, jottei kukaan jäisi ulkopuolelle ja syrjäytyisi. Isommassa kuvassa on myös hyvä muistaa, että Suomessa on jo nyt haasteita nuorten syrjäytymisen kanssa ja jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnallemme lähteestä vaihdellen jotain satojen tuhansien ja yli miljoonan euron väliltä. Tapaamisissa on toki omat haasteensa näinä aikoina, mutta kääntöpuolena voi olla tarjolla lisää haasteita pidemmällä aikavälillä. Tasapainoilu ei todellakaan ole yksinkertaista näiden välillä.

Koronavirusepidemia on tuonut paljon haasteita niin opiskelijatasolla, työntekijätasolla kuin ihmisten sosiaalisen elämän tasolla. Näitä haasteita on myös ratkaistu sitä mukaa kun niitä on ilmennyt. Etätyöskentely ja -opiskelu ovat varmasti tulleet viimeistään nyt jäädäkseen laajemmassa skaalassa, kuin aikana ennen epidemian puhkeamista. Tämän kaltaisen joustavuuden ja tietotekniikan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen on pelkästään tervetullutta ja tiedän monien muidenkin olevan tyytyväinen muutokseen. Asia, jonka en usko muuttuvan epidemiankaan myötä, on kuitenkin ihmisten tarve kohdata toisiaan. Vaikka etätyö tai -opiskelu tulee jäädäkseen, niin täysin kotoa suoritettaviin kirjekurssitutkintoihin tai lähes kasvottomana tapahtuvaan työntekoon en usko. Useimmat meistä luultavasti haluavat jatkossakin mennä lounaalle tai kahvitauolle muiden ihmisten kanssa, riippumatta siitä onko opiskelija vai työntekijä.

Artturi Lindeman,

Puheenjohtaja 2020, STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien yhdistys ry

Hallintotieteiden kandidaatti, pääaineena Julkinen talousjohtaminen

PIrjo Ala-Hemmilä

Pin It on Pinterest

Share This